Blogi

Kaikuluotaa itsellesi lisää tietoa

Kaikuluotaus antaa kuulijan ymmärtää, että en nyt ihan ymmärtänyt tätä. Silti kaiku ei väitä, että toinen olisi selittänyt asian jotenkin huonosti. Se pyytää tarkennusta, mutta samalla jättää avoimeksi sen, mitä lisätietoa tai paljonko vastaajalta odotetaan.

Vieraskynä: Toisen koronakaranteeni on toisen viestintäarki

”Tämä epidemia tietysti vaikuttaa omiin päivittäisiin rutiineihin paljonkin, mutta vaikuttaako se myös tekemiseen tiimin kanssa, jota en muutenkaan koskaan tapaa kasvotusten?”, pohtii vieraskynässään Mikko Suominen

Onko mun pakko kantaa vastuuta koronasta?

Korona ei ole kenenkään meidän syy. Kukaan meistä ei sitä luonut ja kukaan meistä ei sitä tahallaan myöskään levittänyt. Silti jokaisella meistä on mahdollisuus ratkoa sen mukanaan tuomat ongelmat. Ihan itse.

Vieraskynä: Työnhaku on arpajaisiin osallistumista

Jos olet koodivelho, joka voi valita työpaikkansa pienpanimo-oluiden perusteella, kannattaa muistaa, että esimerkiksi puolisosi tai serkkusi työtilanne ei välttämättä ole samanlainen. Muille työnhaku on osallistumista maailman omituisimpiin arpajaisiin. Vieraskynän varressa päivystävä lakimies Jussi Kari.

Miten huijarisyndroomaa hoidetaan?

”Tavoite huijareiden hoidossa on vähentää potilaan riippuvuutta toisten positiivisista arvioista oman itsetunnon pohjana ja rakentaa vahvemmin sisäistetty omanarvontunto.”

Vieraskynä: Olisipa työelämätaidot

”Kun työelämätaidot kerran ovat taitoja, on mielestäni paitsi koppavaa myös vahingollista olettaa, että kaikilla olisi sama lähtötaso tai edes ollenkaan samat taidot.”

Mikä on huijarisyndrooma eli huijari-ilmiö?

Lyhyesti sanottuna huijarisyndroomasta kärsivä ihminen ei pysty näkemään itseään osaavana ja pystyvänä henkilönä – siitä huolimatta, että ihminen pärjää ja menestyy elämässään aivan hyvin.

Hillitse himoasi sanoa EI

Oletko yksi niitä ihmisiä, joille EI tulee luonnostaan ja se on suunnilleen default-reaktiosi? Ota askel seuraavalle tasolle ja opettele sanomaan ei sanomatta ei.