Pyydä tarkkaa ja täsmällistä palautetta asiasta, jonka olet itse valinnut kehityskohteeksesi. Silloin toisen on helpompi antaa hyödyllistä ja konkreettista palautetta, ja sinun on helpompi ottaa se vastaan ja käyttää sitä itsesi kehittämiseen.
Blogi
Epävarmuus ei ole parikoodauksen este
Jos ajatus tuntuu epämukavalta, tulkitsemme sen silmänräpäyksessä huonoksi ideaksi. Sitten keksimme loogisia ja rationaalisia selityksiä sille, miksi huonolta tuntuva idea on huono idea. Niin ei kuitenkaan kannattaisi toimia.
Onko suurin ongelma se, että ihmiset eivät lue?
Eräs tekninen ammattilainen kerran parahti tuskastuneena: “Elisa, tämän organisaation suurin viestintäongelma on se, että ihmiset eivät yksinkertaisesti lue.” Jos kuitenkin tiedämme faktaksi, että ihmiset eivät lue, onko se silloin ongelma – vai todellisuus, johon meidän tulee sopeutua?
Vieraskynä: No-code ja low-code muuttavat myös kehittäjän arkea
No-code ja low-code laajenevat myös liiketoimintalähtöiseen ohjelmistokehitykseen. Devaajat, jotka osaavat kuunnella asiakkaan ja yrityksen tarpeita, soveltaa ja ennen kaikkea kommunikoida muiden kanssa, pärjäävät silti jatkossakin.
Harjoittele kuuntelemista viisi minuuttia päivässä
Kuunteleminen vaatii harjoittelua ja kuluttaa energiaa. Siksi kuuntelemista kannattaa treenata viisi minuuttia päivässä. Treenaamista auttaa, kun valitsee ennakkoon, mitä kuuntelun osa-aluetta aikoo harjoitella, kenen kanssa ja milloin.
Hanlonin partaveitsi opettaa tulkitsemaan asiat paremmin
Ihmisellä on taipumus olettaa, että ikävä tapahtuma oli tarkoituksella pahantahtoinen. Hanlonin partaveitsi sen sijaan neuvoo: “Älä koskaan oleta pahuudeksi sitä, minkä voi selittää myös huolimattomuudella.”
Vieraskynä: Itsensä johtamista perkeleellä
”Itsemyötätunto on tiivistettynä sitä, että kohtelee itseään niin kuin kohtelee parasta kaveriaan silloin, kun tällä on todella vaikeaa. Kuulostaa helpolta, mutta on yllättävän vaikeaa, jos on tottunut olemaan itseään kohtaan todella armoton ja ankara”, kirjoittaa Mikael Siirtola.
Vieraskynä: Konsultti kuuntelee enemmän kuin neuvoo
”Järkeilin, että asiakas maksaa osaamisestani paljon rahaa, joten minun pitäisi mahdollisimman nopeasti osoittaa olevani tehdyn investoinnin arvoinen. Aika ja kokemus ovat kuitenkin osoittaneet, että konsultin supertaito ei ole se, miten nopeasti konsultti pystyy ratkomaan asiakkaan ongelmat tai sanomaan jotain todella viisasta.”
Huijarisyndrooma vaivaa myös menestyjiä
Atlassianin perustajajäsen ja toimitusjohtaja Mike Cannon-Brookes avaa rehellisessä puheenvuorossaan, kuinka huijariajatukset ovat kulkeneet hänen mukanaan aina.
Epäonnistumme viestinnässä, koska meitä pelottaa, että epäonnistumme viestinnässä
Koska pelkäämme viestinnän epäonnistumista, panikoimme omaa vastaustamme, emme myönnä, että emme ymmärrä, yritämme olla liian nopeita ja oikeassa. Nämä kaikki vievät fokuksen pois tilanteesta meihin itsemme. Vastaus ei kuitenkaan ole meissä.