Ihmisillä on itsestään yksi toistuva harhaluulo: “Minä olen pääasiassa järkevä ja rationaalinen olento. Ei siis ne muut, nehän käyttäytyvät välillä ihan kummallisesti, niillä menee tunteisiin ja ne eivät pysty suhtautumaan asioihin järkevästi. Mutta minä sentään olen kuitenkin järkiolento!”
Näin minäkin ajattelin itsestäni ja valtaosa kohtaamistani ohjelmistokehittäjistä ajattelee myös. Kun työ on loogista ongelmanratkaisua ja oman pään sisällä asiat käyvät järkeen, on hyvin helppo uskoa omaan rationaalisuuteensa ja järkevyyteensä.
Siksi olen alkanut jakaa jokaisen mahdollisen tilanteen tullen tämän tutkija ja kirjailija Brené Brownin sitaatin:
“We like to think we are rational beings who occasionally have an emotion and flick it away and carry on being rational. But rather, we are emotional, feeling beings; who, on rare occasions, think.”
Ihminen on tunteella käyvä olento
Tunne on kaiken tekemisen polttoainetta. Into saa meidät liikkeelle, kuten myös paniikki. Uteliaisuus saa toimeliaaksi, kuten myös ahdistus. Rakkaus saa meidät ottamaan toiset huomioon, kuten myös pelko. Meissä on kaiken aikaa elossa monenlaisia tunteita – osa huomaamattomampia, osa tilanteessa vallan ottavia.
Kun meissä ottaa vallan joku äänekkäämpi tunne, kuten pelko, ahdistus, stressi, viha, turhautuminen, suru, järkytys, rauhattomuus tai nolous, keskittymisemme kiinnittyy siihen. Omat tunteemme ja tarpeemme vaativat huomiomme. Emme enää pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan, koska oman asemapaikkamme jättäminen (edes mielen tasolla), tuntuu vaaralliselta tai mahdottomalta.
Näissä hetkissä viestintä alkaa yleensä kompastella. Yhteisymmärryksen sijaan alkaa poteroiden kaivuu ja puolustuskannalle meno. Olisi tärkeää saada käsitellä oma tunnekokemus ensin, jotta meille vapautuisi voimavaroja keskittää huomiota myös ajatteluun ja viestintään. Järkevän ajattelun palauttaminen tapahtuu hengittämällä, tilaa ottamalla ja asioista puhumalla.
Aloita hyväksymällä ja hengittämällä
Kaikki alkaa siitä, että hyväksymme oman tunteellisuutemme. Omien tunteiden tunnistaminen ja tunnustaminen on kontrollin palauttamisen ensimmäinen vaihe, ja se onnistuu yleensä suuremmankin tunnekuohun keskellä. Emme yritä kieltää tunteitamme emmekä muuttaa niitä, hyväksymme ja nimeämme vain.
Seuraava vaihe on hengittää mahdollisimman syvään ja hitaasti, jotta hermostomme alkaa rauhoittua. On tuskin sattumaa, että puhumme “hermostumisesta”, sillä tunnekokemuksissa hermostolla on aktiivinen rooli. Tunne on ennen kaikkea kehollinen viesti aivoillemme, ja se hellittää parhaiten, kun otamme viestin vastaan ja hengittelemme hermostomme jälleen rauhalliseksi.
Pyydä ja ota aikalisä
Useimmiten olisi parempi ottaa aikalisä kuin yrittää pusertaa tilanne tunnekuohussa maaliin. Kun tunnereaktio on vienyt huomiomme, tulemme sanoneeksi ja joskus myös tehneeksi ajattelemattomia asioita. Siksi ei ole heikkoutta – vaan viisautta – pyytää aikalisää.
Jos tilanne on riittävän turvallinen, voimme käydä aika avointakin metakeskustelua:
- “Huomaan, että reagoin tähän nyt aika voimakkaasti. Voidaanko ottaa pieni tauko?”
- “Minun on nyt hankala suhtautua tähän. Voisinko miettiä tätä vähän aikaa ja voidaanko palata vaikka huomenna?”
- “Tämä tilanne tuntuu nyt vaikealta. Tarvitsisin tilaa, että voin käsitellä tätä.”
Jos taas tuntuu siltä, että omasta tunnereaktiosta ei ole turvallista puhua, voi aikalisää pyytää myös omille ajatuksilleen: “Haluaisin vähän ajatella, ennen kuin vastaan.”
Toki jos pääsemme itse avaamaan keskustelun, esimerkiksi antaessanne palautetta tai nostaessamme jonkun vaikean keskustelun pöydälle, se kannattaa tehdä vasta tunnekuohun asetuttua.
Puhu itsesi rauhalliseksi
Tilan ottamisen ja hengittämisen lisäksi meidän olisi hyvä käsitellä omaa reaktiotamme jonkun neutraalin ihmisen kanssa, jotta olemme valmiit ottamaan myös muut ihmiset ja näkökulmat huomioon. Erityisen hyvä on, jos lähellämme on joku empaattinen henkilö, joka pystyy näkemään ja kuulemaan kokemuksemme sitä tuomitsematta, väheksymättä ja paisuttamatta.
Toisinaan riittää, että saamme kertoa oman näkökulmamme ja koemme, että siihen suhtaudutaan ymmärtävästi. Toisinaan taas kaipaamme, että joku auttaa meitä kysymyksin eteenpäin kohti muitakin näkökulmia.
Kun olemme saaneet omalle kannallemme riittävästi ymmärrystä, alamme yleensä luontaisesti olla valmiita kuulemaan muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Rauhallinen keskustelu neutraalin osapuolen kanssa auttaa meitä myös paketoimaan omaa kokemustamme toiselle paremmin kuultavaan muotoon.
Olemme lopulta järkeviä kuitenkin
On lohdullista ajatella, että olemme lopulta kuitenkin järkeviä olentoja. Tunteet ovat vauhkoja vain silloin, kun emme hyväksy, kuuntele ja käsittele niitä. Tunteilla on meille tärkeää informaatiota, jonka huomiotta jättäminen vie meidät kauemmas siitä, mitä meissä kulloinkin tapahtuu. Emme voi kehittää sellaista, mikä on meille tuntematonta.
Kun opimme ottamaan tunteiden mukanaan tuomat viestit työkaluina, ne itse asiassa lisäävät kykyämme toimia järkevästi. Vaikka tunne itsessään olisi epämukava, se on lopulta meille enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Tunteiden tuoma informaatio on järkevän toiminnan tuki.
TL;DR: Kun tunne on käsitelty, järkevä ajattelu palautuu
- On hyvin helppo ajatella olevansa aina rationaalinen ja järkevä.
- Tunteet vaikuttavat kuitenkin meihin kaikkiin.
- Kun omat tunteemme ja tarpeemme vaativat huomiomme, emme enää pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan. Käsittele siis oma tunnekokemus ensin.
- Palauta järkevä ajattelu.
- Hyväksy ja nimeä tunteesi.
- Hengitä mahdollisimman syvään ja hitaasti.
- Pyydä aikalisä.
- Keskustele neutraalin henkilön kanssa.
- Hyödynnä tunteiden tuoma informaatio, jotta voit toimia järkevästi.