Oivalsin tässä taannoin, että toisten ihmisten käytöksen aiheuttamat reaktiot eivät kumpua itse käytöksestä vaan siihen liitetyistä tulkinnoista. Tämä on ollut keskeinen oivallus, kun olen opetellut käymään vaikeita keskusteluita, antamaan kriittistä palautetta ja ratkomaan ristiriitoja. Jos työ sisältää sovittelua, tiimityötä tai etenkin tiimien johtamista, on tärkeää oppia erottelemaan tulkinnat ja havainnot toisistaan.
Tämä kuulostaa varsin helpolta tehtävältä, mutta on käytännössä vaikeampaa. Pidämme nimittäin itseämme luotettavana, objektiivisena ja neutraalina kertojana, jonka havainnot ovat totta. Silti havainnoimme maailmaa aina oman tulkintakehikkomme läpi. Olemme välillä hyvin tietämättömiä niistä ylimääräisistä sävyistä, joita kertomuksiin lisäämme.
Mikä on havainto ja mihin sitä tarvitaan?
Havainto on sen kuvailemista, mitä videokamera tallentaisi. Mitä jokainen paikalla olija voisi vahvistaa nähneensä tai kuulleensa? Havainto kertoo, mitä tapahtui, milloin ja missä. Havainto on myös yksi tietty tapahtuma, ei yleisluontoinen “aina” tai “ei koskaan”.
Havainto on esimerkiksi myötäelävässä vuorovaikutuksessa (Nonviolent Communication) viestinnän lähtökohta. Kun lähdemme ilmaisemaan itseämme, antamaan palautetta tai setvimään ristiriitoja, on ensin neutraalisti selvitettävä, mitä on tapahtunut. On tärkeää, että osapuolet ovat havainnosta yhtä mieltä.
Ilman neutraalia havaintoa on vaikeaa saada keskustelua oikeille raiteille. Jäämme väittelemään tulkinnoista emmekä pääse keskustelemaan itse asiasta. Jos taas olemme havainnosta yhtä mieltä, pääsemme sujuvammin keskustelemaan sen vaikutuksista, käytöksen takana olleista aikomuksista ja siitä, mikä olisi toivottua toimintaa jatkossa.
Havainto vai tulkinta
Tulkinnaksi havainto muuttuu silloin, kun siihen lipsahtaa lisäyksiä, oletuksia tai tuomioita.
Esimerkiksi adjektiivit ja adverbit ovat useimmiten tulkintaa. Voimme esimerkiksi mielestämme täysin neutraalisti havainnoida, että joku puhuu vihaisesti. Mutta onko se varma tieto? Ehkä hän on pelkästään intohimoinen ja me tulkitsemme hänen innostuksensa vihaisuudeksi. Toisesta tilanteesta saattaisimme luonnehtia, että joku puhuu lempeästi. Yhtä hyvin sama elekieli voi olla pelokas, ujo, surullinen, hiljainen tai vaikkapa pidättäytyvä.
Havainto muuttuu tulkinnaksi myös oletusten myötä. Sanomme herkästi, että toinen on sivuuttanut tai jättänyt huomiotta meidän viimeiset sähköpostimme. Tämä on kuitenkin tulkinta. On ihan yhtä mahdollista, ettei toinen ole saanut tai huomannut sähköpostejamme tai ehtinyt lukea sähköpostejaan ensinkään. Kun lisäämme toisen käytökseen jonkinlaisen intention – aikeen – olemme tulkinnan äärellä.
Tuomiot kertovat, mitä mieltä me olemme toisen toiminnasta. Saatamme todeta, että jonkun käytös on asiatonta, ensiluokkaista tai hämmentävää. Näin koemme, mutta puhdas havainto se ei ole. Joku toinen voi kokea saman käytöksen toisin.
Havaintojen ilmaiseminen voi tuntua kankealta
Olemme niin tottuneita ilmaisemaan tulkintoja, että havaintoja joutuu ensi alkuun hieman harjoittelemaan. Aluksi voi jopa olla hyvä idea tarkistaa kollegalta, onko oma havainto todella havainto vai onko seassa hieman tulkintaa. Havainnot saattavat tuntua myös teennäisiltä tai kankeilta, mutta ne otetaan silti vastaan paremmin kuin tulkinta.
- Tämä dokumentti on kirjoitettu huolimattomasti. vs.
- Tässä dokumentissa oli asia- ja kirjoitusvirheitä näillä sivuilla.
- Käyttäydyit törkeästi palaverissa. vs.
- Sanoit “älä jaksa jankuttaa tyhmistä asioista” ja lähdit palaverista kesken pois.
- Et ole tarpeeksi ratkaisukeskeinen. vs.
- Viime palaverissa, kun ehdotin asiaa X, löysit epäkohdat Y ja Z, mutta et ehdottanut niihin ratkaisua.
- Olet alisuorittanut työtä viime aikoina, etkä ole kunnioittanut tiimin sovittuja tavoitteita. vs.
- Viimeisen kuukauden aikana aloittamasi tehtävät eivät ole edistyneet/valmistuneet.
Ihmisillä on monenlaisia syitä ja selityksiä käytökselleen. Pääsemme keskustelemaan niistä rakentavasti, kun olemme ensin yhtä mieltä itse asiasta eli havainnosta.
TL;DR: Tulkintojen ja havaintojen erottaminen toisistaan on vaikeaa.
- Kuvittelemme omien havaintojemme olevan totta emmekä huomaa, miten oma tulkintakehikkomme lisää kertomukseen ylimääräisiä sävyjä.
- Havainto kertoo, mitä tapahtui, milloin ja missä.
- Havainnosta keskustelun osapuolet voivat olla yhtä mieltä.
- Havainto muuttuu tulkinnaksi, kun siihen lipsahtaa lisäyksiä, oletuksia tai tuomioita.
- Arvaukset toisen tarkoitusperistä ja omat mielipiteemme tapahtuneesta eivät kuulu neutraaliin havaintoon.
- Harjoitteluvaiheessa kannattaa tarkistaa kollegalta, onko oma havainto todella havainto vai onko mukaan jäänyt hieman tulkintaa.
Lue lisää aiheesta:
Marshall B. Rosenberg: Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus
The Arbinger Institute: Leadership and Self-deception
Liv Larsson: Sovittelun taito