Tulkintojen ja havaintojen erotteleminen toisistaan kuulostaa varsin helpolta tehtävältä, mutta on käytännössä vaikeampaa. Pidämme nimittäin itseämme luotettavana, objektiivisena ja neutraalina kertojana, jonka havainnot ovat totta. Oma tulkintakehikkomme vaikuttaa kuitenkin aina havaintoihimme.
Blogi
Sinä et kuuntele – eikun minä en tottele
Luulisi olevan itsestään selvää, kuunteleeko toinen tai kuuntelenko itse vai en. Silti olen toistuvasti törmännyt kuuntelemiseen liittyviin erimielisyyksiin sekä omassa elämässäni, työelämässä että kirjallisuudessa.
Kuinka perfektionismista pääsee eroon
Perfektionismi saattaa uuvuttaa, jähmettää, estää oppimista ja kehittymistä, vaikeuttaa tarkoituksenmukaista etenemistä ja ylipäätään aiheuttaa vitkuttelua, ahdistusta ja stressiä. Mutta miten siitä pääsee eroon?
Tiivistäminen on hyvän kuuntelijan supertaito
Yksinkertaisesti sanottuna tiivistäminen on toisen kertomuksen palauttamista hänelle takaisin lyhyesti ja omin sanoin. Pureudutaan silti hieman syvemmälle: miksi, miten ja mihin tarkoitukseen tiivistämistä käytetään.
Havainto + vaikutus -palautteenantomalli
Omassa arjessani kaikkein käyttökelpoisimmaksi palautteenantomalliksi on paljastunut yksinkertainen havainto + vaikutus -malli. Se on riittävän yksinkertainen ollakseen ymmärrettävä ja silti riittävän vaativa, että palautetta ei tule annettua ihan miten sattuu.
Meitä ei suututa ihmisten käytös
”Meitäkö ei muka suututa ihmisten käytös? Tietenkin suututtaa. Harva se päivä suututtaa!” Olemme tottuneet ajattelemaan, että ihmisen käytös suututtaa meitä ja näin ollen se on huonoa käytöstä. Tosiasiassa reaktiomme ei kuitenkaan ole universaali eikä välttämätön.
Perfektionismista on enemmän haittaa kuin hyötyä
Moni mieltää perfektionismin salaa hyväksi asiaksi. Tässä mielikuvassa on kuitenkin virhe. Perfektionistia ei nimittäin aja eteenpäin terve halu olla hyvä ammattilainen ja tehdä huippulaadukasta työtä. Sen sijaan perfektionismin ytimessä on jatkuvasti jäytävä pelko riittämättömyydestä.
Pelastetaan palaverit!
Kutsutaanko palaveriin hyvin paljon ihmisiä, varmuuden vuoksi? Agendaa ei ole, aihe on epämääräinen ja tarkoitusta ei tiedä kukaan? Eikö kukaan ei kuuntele, vaan tekee palaverin aikana muita töitä? Pelastetaan palaverit!
“Mitä tehdä tilanteessa, jossa…”
Puhujat ja kouluttajat saavat yleisöltä usein erittäin hyviä, joskin todella yleisluontoisia kysymyksiä. Minulla kesti hyvin kauan oivaltaa, miksi vastaaminen tuntui usein niin haparoivalta ja miksi kysyjän ilme ei aina näyttänyt erityisen tyytyväiseltä.
Ihminen jankuttaa, kun ei ole tullut kuulluksi
Toisinaan asia ei vain tunnu menevän perille. Turhauttaa. Toinen jankuttaa omaa näkökulmaansa sitkeästi kuin viikon vanhaa purkkaa. Miten moneen kertaan ja monin eri sanoin asia pitäisi ilmaista, että se lopulta menisi läpi?