Uuden vuoden aattona pelasimme puoliskoni kanssa pulmatehtäväpeliä. Oli minun vuoroni ratkaista ja olin jumissa. ”Anna mä nyt yritän ratkoa tän ensin”, mutisin vieressä turhautumistaan tuhisevalle miehelle, joka oli selvästi jo ratkaissut ongelman. Hetken perästä huokaisin lannistuneena: ”No okei, anna mulle yksi neuvo.”
Mutta hän ei antanutkaan neuvoa vaan sen sijaan hän kysyikin: ”Mitä sä yrität tässä tehdä?” Selitin. ”Ja mikä sun tiellä on?” Selitin. ”No mihin sä voit sen siirtää?” Aloin selittää ja kesken lauseen näin ihan selvästi, mitä minun pitää tehdä.
Tämä on hyvin yksinkertainen esimerkki siitä, mikä ero on neuvomisella ja sillä, että tekee tilaa ja auttaa toista itse oivaltamaan.
Neuvominen auttaa huonosti – tai ei ollenkaan
Jos olisin saanut neuvon, olisin tuntenut itseni huonoksi. Olisin kokenut epäonnistuneeni, luovuttaneeni. En olisi ollut tyytyväinen suoritukseeni. Kun sain itse oivaltaa, koin onnistumisen tunteen. Halusin ratkoa vielä seuraavankin tehtävän. Energisoiduin ja ilahduin.
Olipa kyse sitten yksinkertaisesta jumista tai koko elämän solmuun vetäneestä ongelmasta, molemmissa tapauksissa sama pätee. Neuvot ovat harvoin hyvä idea. Sekä neuvojen pyytäminen että niiden antaminen ei yleensä saa aikaan sitä, mitä todella haluttaisiin.
Pyytämättä annettu neuvo on väkivaltaa
Olen ennenkin eri paikoissa todennut, että pyytämättä annettu neuvo on väkivaltaa. Voidaan väitellä siitä, onko väkivalta sanana liian dramaattinen vai ei, mutta vaikutusta se ei muuta. Ihminen, joka ei ole valmis kuulemaan neuvoja, kokee pyytämättä annetut neuvot rajaloukkauksina.
Pyytämättä annettujen neuvojen vaikutus on usein päinvastainen. Ihminen hyökkää, puolustaa toimintaansa tai pitää entistä lujemmin kiinni vanhasta näkökulmastaan. Sen sijaan, että keskusteltaisiin neuvojen kohteena olevasta asiasta, jäädään kiinni syyttelyyn, selittelyyn ja häpeään. Etenkin häväistyksi tulemisen kokemus entisestään pahentaa haitallista toimintamallia.
Pyytäessäni neuvoja alistun, kontrolloin ja suoritan
No entä sitten jos olisin valmis ottamaan vastaan neuvoja ja itse pyydän niitä, eikö silloin neuvojen antaminen ole ihan paikallaan? Periaatteessa kyllä ja se usein auttaa ainakin tilapäisesti. Ongelma on kuitenkin siinä, että neuvot korjaavat yleensä oireet, mutta eivät juurisyytä.
Neuvot pyrkivät korjaamaan näkyviä ongelmia, mutta ne eivät pureudu siihen, mikä ongelman oikeastaan aiheuttaa. Ja ottaessani vastaan neuvoja, alistun tilanteelle, keskityn enemmänkin kontrolloimaan sitä ja suorittamaan ratkaisua.
Ongelman ratkaisuun voi kyllä pyytää apua. Juurisyyn löytämiseen oikeita kysymyksiä kysyvä valmentaja voi olla täysin avainasemassa. Ratkaisuunkin voi pyytää muilta ideoita, ehdotuksia, lisätietoa ja kokemuksia. Nämä ovat kuitenkin eri asia kuin neuvot, jotka yrittävät kertoa sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä.
Sinä itse tiedät lopulta parhaiten, mitä sinun pitäisi nyt tehdä.
Tee tilaa kysymällä ja kuuntelemalla
Jos näet ihmisen, joka tarvitsisi neuvoja, kysy mieluummin hyviä kysymyksiä. Tee hänelle tilaa oivaltaa olemalla läsnä ja empaattinen. Anna hänen rauhassa tehdä omaa työtään. Näin löydetyt ratkaisut tuntuvat onnistumiselta, ne energisoivat ja pistävät liikkeelle oikeaan suuntaan.
Aina voi myös nostaa keskusteluun vaikeita asioita omasta näkökulmasta. ”Sun pitäis dokumentoida sun koodi paremmin” on pyytämättä annettu ja varsin epämääräinen neuvo. Asian voi kuitenkin nostaa pöydälle toisin. ”Minua turhauttaa, kun tästä kohtaa dokumentaatiota puuttuu olennaisia osia. Se hidastaa työn etenemistä ja vaarantaa tulevaisuuden kehittämisprojektit. Voitaisiinko puhua, että mitä tälle voisi tehdä?”
Tämäkin herättänee kollegassa vastuunottoprosessin, sillä ihminen hänkin on. Tekemällä tilaa reaktiolle ja pysymällä itse rauhallisena on mahdollista kysymyksin auttaa häntä kohti ratkaisua. Neuvomatta.
Saako sua neuvoa? Tule jutulle Koodarikuiskaajan Slackiin!
TL;DR: Neuvominen saa harvoin aikaan halutun lopputuloksen
- Jos ihminen ei ole valmis ottamaan vastaan neuvoja, hän ei pyydä niitä.
- Jos ihminen ei ole pyytänyt neuvoja, niiden antaminen on rajaloukkaus.
- Tällöin neuvoja ei kuunnella ja ne saavat useimmiten aikaan vastareaktion.
- Jos taas ihminen pyytää neuvoja, hän yrittää yleensä hoitaa vain oireita eikä juurisyytä.
- On hyödyllisintä oivaltaa juurisyy ja etsiä siihen ratkaisu itse.
- Oivaltamiseen voi saada apua ja ratkaisuunkin voi kerätä ideoita ja ehdotuksia.
- Kuitenkin lopulta ihminen itse tietää parhaiten, mitä pitäisi tehdä.