Itsevastuun vaihe 1: Minä syytän muita

Tämä tekstisarja käy läpi Christopher Averyn The Responsibility Process -teoksessa esiteltyä mallia. Mallin mukaan jokainen ihminen käy läpi tietyt vaiheet kohdatessaan vastoinkäymisen tai ongelman. Nämä vaiheet ovat syyttäminen, oikeuttaminen, häpeä, velvollisuudentunto ja itsevastuu.

Tämän sarjan tehtävänä on esitellä eri vaiheet, ohjata kohti itsevastuuta ja pohtia, mitä hyötyä tästä kaikesta on teknisen asiantuntijan kannalta. Tekstisarjan tarkempiin taustoihin voi paneutua täältä.

Itsevastuun prosessi aktivoituu esimerkiksi näin

Teidän tiiminne on puurtanut erityisen tiukan sprintin parissa ja muutokset on aamulla viety tuotantoon. Jostain syystä muutokset ovat kuitenkin rikkoneet asiakkaan verkkokaupan kassasivun ja joka minuutti asiakas menettää ostavia asiakkaita. Asiakas on ottanut napakan keskustelun projektipäällikön kanssa, minkä jälkeen proikkari on kutsunut koko tiimin palaveriin.

Sitä mukaa kun jokainen astuu huoneeseen, tunnelma synkkenee synkkenemistään. Kaikki kiemurtelevat paikallaan ja ilmassa on sanomatonta ärtymystä, turhautumista ja huolta. Olet projektin päätestaaja ja tunnet, kuinka ahdistus puristaa rintaa. Proikkari astuu huoneeseen ja kysyy painokkaaseen sävyyn: ”Mitä oikein on tapahtunut?”

Mitä tapahtuu?

Ihmisen täysin luontainen ja automaattinen reaktio on syyttää tilanteesta ensin muita. Jokainen huoneessa olija pyrkii tilanteeseen, jossa vika ei ole hänessä itsessään. Alkaa syyttely ja sormella osoittelu ja tulilinjalle joutuvat kaikki typerästä asiakkaasta huolimattomaan proikkariin.

Myös sinun mielesi etsii vimmatusti vikaa muista. Vika oli siinä tyypissä, joka kirjoitti testikeissit. Siinä tyypissä, joka kirjoitti virheellisen koodin. Siinä tyypissä, joka ei antanut riittävästi aikaa testaamiseen. Siinä tyypissä, joka soitti kesken kaiken ja häiritsi keskittymistäsi.

Syypäitä joko on tai ei ole. Jos on, saatamme jäädä jumiin tähän vaiheeseen. Pysymme tiukasti kannassamme: tämä ei ole minun vikani, tämä on tuon toisen vika. Tässä tilassa saamme hetken helpotuksen syyllisyydestä ja tuskasta, joka puristaa rintakehässä. Mutta tilannetta tämä porras ei ratkaise.

Mitä käy, jos jäämme syyttämiseen

Syyttäminen nimittäin myrkyttää tiimityön. Se estää löytämästä tuottavia ja luovia reittejä ulos ongelmasta. Se auttaa pakoilemaan vastuuta, eikä se estä virhettä toistumasta uudelleen. Jäämme tilanteessa uhrin asemaan: olemme nyt ja jatkossakin näiden muiden ihmisten toimien armoilla. Me oletamme, että jotta ongelmamme katoaisivat, muiden pitää muuttua tai toimia toisin.

Mutta entä jos muut eivät muutukaan? Löydätkö itsesi uudelleen ja uudelleen tästä samasta tilanteesta, jos joku kirjoittaa jälleen huonot testikeissit? Joku sattuu soittamaan sinulle ja häiritsemään keskittymistäsi? Jos aikataulu on mahdoton? Jos tuo Joku TM ei hoida hommiaan?

Avery kirjoittaa kirjassaan The Responsibility Process että syyttäminen on emotionaalinen – ei rationaalinen – reaktio, mutta hyödynnämme rationaalisia perusteluja, miksi meillä on oikeus syyttää muita tilanteesta. Voimme jäädä tähän kuoppaan ja odottaa, että muut ihmiset muuttuvat, mitä ei välttämättä koskaan tapahdu. Tai meillä on myös toinen vaihtoehto.

Syyttämisestä kohti seuraavaa porrasta

Tämä kuulostaa naurettavan yksinkertaiselta ja tavallaan on sitä myös. Syyttäminen loppuu sen siliän tien, kun ihminen kieltäytyy syyttämästä muita.

Ensin täytyy tulla tietoiseksi, että syyttäminen on ihmisen täysin luontainen ja automaattinen reaktio vastoinkäymisen, ongelman tai ristiriidan (mitä minulla on – mitä haluaisin, että minulla on) hetkellä. Sen jälkeen on mahdollista ensin tunnistaa, että nyt minä muuten syytän ja sen jälkeen päättää, etten halua syyttää.

Välillä itsensä saa kiinni syyttämisestä vasta jälkikäteen. Välillä saa kiinni syyttämisen hetkellä. Joskus hyvinä päivinä itsensä saa kiinni jo ennen syyttämistä. Pääasia on, että pyrkii jatkuvasti olemaan tietoinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan.

Avery muistuttaa, että jokainen ongelma ja tuohtumuksen hetki on mahdollisuus harjoitella. Opettele kysymään itseltäsi:

  • Syytänkö tällä hetkellä muita jostakin tilanteesta elämässäni, työssäni tai ihmissuhteissani?
  • Kuinka muiden syyttäminen estää minua tekemästä parempia valintoja ja ratkaisemasta tätä ongelmaa?
  • Kuinka paljon energiaa aion vielä käyttää syyttämiseen?
  • Kuinka saisin itseni nopeammin kiinni syyttämisestä, jotta pääsen siirtymään ongelman kanssa elämisestä ongelman ratkaisemiseen?

Kun syyttäminen loppuu, on vuorossa oikeuttaminen. Se on jo askel eteenpäin.

Missä tilanteissa syytät herkästi muita? Syytätkö jotakuta tälläkin hetkellä jostain? Tule mukaan keskusteluun Koodarikuiskaajan Slackiin!

TL;DR: Itsevastuun vaihe 1: muiden syyttäminen

  • Kun ihminen kohtaa vastoinkäymisen tai ongelman, ensimmäinen ja täysin luontainen reaktio on syyttää tilanteesta muita ihmisiä.
  • Jos jää jumiin tähän, ainoa ratkaisu ulos ongelmasta on se, että muut muuttuvat tai toimivat toisin.
  • Syyttäminen ei vie tilannetta eteenpäin, ei mahdollista luovaa ongelmanratkaisua eikä rakenna parempia ihmissuhteita.
  • Reitti ulos syyttämisestä on ensin tunnistaa, että nyt minä muuten syytän muita ja sen jälkeen päättää, etten tee muista syntipukkia tähän ongelmaan.
  • Kuulostaa yksinkertaiselta ja tavallaan onkin, mutta vaatii harjoittelua ja tietoisuutta omista ajatuksista.

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *