Tämä tekstisarja käy läpi Christopher Averyn The Responsibility Process -teoksessa esiteltyä mallia. Mallin mukaan jokainen ihminen käy läpi tietyt vaiheet kohdatessaan vastoinkäymisen tai ongelman. Nämä vaiheet ovat syyttäminen, oikeuttaminen, häpeä, velvollisuudentunto ja itsevastuu. Sivuraiteena on myös luovuttaminen.
Tämän sarjan tehtävänä on esitellä eri vaiheet, ohjata kohti itsevastuuta ja pohtia, mitä hyötyä tästä kaikesta on teknisen asiantuntijan kannalta. Tekstisarjan tarkempiin taustoihin voi paneutua täältä ja täältä löytyvät:
- vaihe 1 eli syyttäminen
- vaihe 2 eli oikeuttaminen
- vaihe 3 eli häpeä
- vaihe 4 eli velvollisuudentunto
- sivuraide: luovuttaminen
Missäs me oltiinkaan?
Viimeisimmän sprintin jälkeen tuotantoon on päätynyt vakavahko bugi. Asiakas on tyytymätön, projektipäällikkö on vihainen ja neukkarissa kaikki kiemurtelevat tuoleillaan. Päätestaajana olosi on erityisen tukala.
Olet aluksi syyttänyt muita, sitten olosuhteita. Kun olet päättänyt lakata syyttämästä, vuoroon on tullut häpeä. Kun lakkasit pieksemästä itseäsi henkisesti ja hyväksyit olevasi ihminen, iski päälle velvollisuudentunto. Koit, että nyt on pakko korjata tämä. Täytyy tehdä lisää testejä ja lisää töitä.
Tämä on yleensä yhteis- ja ihmiskunnan silmin vastuullista puhetta ja hyvä asenne. Se on kuitenkin vielä pykälän päässä itsevastuusta. Velvollisuudentunnon ja itsevastuun ero on siinä, miltä ne tuntuvat. Pakko on puristava tila, jossa olemme häkissä eikä meillä ole vaihtoehtoja. Velvollisuudentuntoinen suorittaa, puurtaa ja painaa menemään, koska on pakko.
Itsevastuu puolestaan tuo mukanaan vapauden, voiman ja vaihtoehdot.
Itsevastuu kysyy, mitä haluat nyt saada aikaan
Kun tarinamme sankarina kipuat vielä yhden portaan ylöspäin, otat muutaman kerran syvään henkeä ja kysyt hiljaa itseltäsi: Miten minä haluan tämän ongelman ratkeavan juuri nyt? Ja niin mieli alkaa pulputtaa. Kääntämällä näkökannan pakosta haluun aktivoimme luovan ongelmanratkaisun, saamme elämäämme vaihtoehtoja sen sijaan, että suoritamme muiden oletettuja odotuksia.
Siis mitä sinä päätesaajana tässä hetkessä haluat? Haluat, että bugi saadaan mahdollisimman nopeasti korjattua ja siihen liittyen korjauksia täytyy testata, joten muutat päivän aikataulua, jotta se on mahdollista. Haluat kehittää testikeissejä ja prosessia, jotta näin ei toiste enää kävisi, joten sovit ideointipalaverin kollegoiden ja projektipäällikön kanssa.
Kun olet itse tilanteen päällä, voit myös kommunikoida vastuullisesta, voimakkaasta ja hyväksyvästä lähtökohdasta käsin. Voit avata puheenvuoron tuntematta häpeää, syyllisyyttä tai tarvetta syytellä ja selitellä. Voit omistaa tekemäsi virheen, myöntää sen ja myös korjata sen. Sinun ei tarvitse esittää, että koko tilanne on sinun syysi, mutta otat itse vastuun siitä osasta, johon voit vaikuttaa.
”Jotta bugi on päässyt tuotantoon, jokin on mennyt testausprosessissa pieleen ja olen hyvin pahoillani siitä. Autan kaikin voimin, että korjaus saadaan tuotantoon ja haluaisin pian kutsua koolle palaverin, jossa ideoimme, miten voisimme välttää tilanteen jatkossa.”
Niin mutta entäs jos haluan karata?
On jotenkin – etenkin meidän kulttuurissamme – vaarallista ehdottaa, että saisimme lähestyä tilannetta omasta halustamme käsin. Jostain syystä ajattelemme, että valtaosa haluaa toimia kaikissa tilanteissa epärehellisesti ja itsekkäästi. Ehkä osaltaan siksi, että ensimmäinen reaktio näissä tilanteissa on ottaa helppo reitti ulos tilanteesta. Helppo reitti on esimerkiksi syyttää muita tai olosuhteita, olla välittämättä tai lähteä menemään.
Kun olemme kuitenkin kivunneet itsevastuuseen asti, olemme jo ehtineet käsittelemään nämä vaihtoehdot. Olemme jo halunneet syyttää muita, syyttää olosuhteita, hävetä ja luovuttaa. Olemme saaneet itsemme kiinni näistä ja kun tässä vaiheessa kysymme, että ”miten haluan ratkaista tämän ongelman juuri nyt” tiedämme jo, että tilanteesta karkaaminen ei ole ratkaisu.
Mitä haluan nyt vs. mitä haluan elämässäni
Itsevastuussa ”mitä minä haluan” on myös astetta syvällisempi kysymys. Toki sillä selvitetään, että mitä minä juuri nyt haluan tähän ongelmaan liittyen. Mutta se kysymys on linkissä myös perustavanlaatuisempaan kysymykseen: ”mitä minä haluan elämässäni”.
Olen halunnut tämän ammatin, tämän työpaikan, tämän projektin. Olen valinnut tämän työn ja siihen kuuluvat riskit, hankaluudet ja haasteet. Tämä asia on minulle tärkeä. Joten miten haluan ratkaista tämän ongelman?
Se että sallimme itsemme ajatella sitä, mitä me haluamme, ei tarkoita sitä että saisimme haluta tilanteista aina pelkät parhaat puolet. On todella tärkeä tietää, mitä valintamme ja halumme maksavat. Mitkä ovat ne sivuvaikutukset ja seuraukset, jotka valinnoillamme on, ja hyväksyä ne. Todellinen vapaus tulee siitä, että saa itse valita elämänsä haasteet. Ja voima tulee siitä, että omistaa valintojensa seuraukset.
Selkenikö vai muuttuiko entistä sekavammaksi? Tule kysymään tarkentavia kysymyksiä Koodarikuiskaajan Slackiin!
TL;DR: Itsevastuu kysyy: miten minä haluan tämän ongelman ratkaista
- Velvollisuudentunnossa meidän on pakko ja tuo pakko tuntuu puristavalta.
- Itsevastuu tuo tullessaan vapauden, voiman ja vaihtoehdot.
- Itsevastuussa muistamme, että olemme itse halunneet, valinneet ja luoneet tilanteen, jossa olemme. Tämä ura, ammatti, työpaikka ja projekti on meille tärkeä.
- Sen jälkeen itsevastuu kysyy, kuinka haluamme tämän ongelman ratkaista. Mitä minä haluan juuri nyt?
- Mieli keksii luovia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, kun se saa pohtia tilannetta halusta käsin.