Tämä tekstisarja käy läpi Christopher Averyn The Responsibility Process -teoksessa esiteltyä mallia. Mallin mukaan jokainen ihminen käy läpi tietyt vaiheet kohdatessaan vastoinkäymisen tai ongelman. Nämä vaiheet ovat syyttäminen, oikeuttaminen, häpeä, velvollisuudentunto ja itsevastuu.
Tämän sarjan tehtävänä on esitellä eri vaiheet, ohjata kohti itsevastuuta ja pohtia, mitä hyötyä tästä kaikesta on teknisen asiantuntijan kannalta. Tekstisarjan tarkempiin taustoihin voi paneutua täältä ja täältä löytyy vaihe 1 (syyttäminen) ja vaihe 2 (oikeuttaminen).
Esimerkin avulla häpeän portaalle
Esimerkkitilanteessamme viimeisimmän sprintin muutokset on viety tuotantoon ja verkkokaupan kassasivu on nyt rikki. Vihaisen asiakkaan painostamana proikkari on kutsunut tiimin koolle ja painostaa puolestaan teitä. Olet tässä skenaariossa projektin päätestaaja.
Ensimmäinen askel oli etsiä syypäitä muista (Blame). Mieli käy läpi vimmatusti tapahtunutta ja kartoittaa, kenen muun vika tilanne voisi olla – usein tällaisen syntipukin myös löytäen. Kun havahtuu huomaamaan syyttävänsä ja päättää lakata syyttämästä, vuorossa on oikeuttaminen ja selittely (Justify). Tällöin syy on edelleen muualla kuin sinussa, tällä kertaa olosuhteissa – projektin aikataulussa, testikeisseissä ja niin edelleen. Kuten syyttämisenkin kohdalla, myös oikeuttaminen loppuu ensin sen huomaamalla ja sen jälkeen päättämällä: ”ei, minä en syytä tästä tilanteesta ympäristöä, koska se ei auta minua.”
Sen jälkeen vuorossa on automaattisesti häpeä. Muiden syyttämisen jälkeen katse nimittäin kääntyy sinuun itseesi ja tilanne alkaa hävettää. Sinua hävettää, ettet ole ollut huolellisempi. Että sinun vahtivuorollasi jotain tällaista on päässyt tapahtumaan. Sinua hävettää, että asiakas on nyt tyytymätön ja vihainen. Saatat jopa sanoa, että tapahtunut oli sinun vikasi, jolloin muut huokaisevat omissa mielissään helpotuksesta. Yhteinen syntipukki on ilmoittautunut ja muut pääsevät pälkähästä.
Kuinka kauan aiot syyttää itseäsi siitä, että olet ihminen?
Häpeässä me ajattelemme olevamme kelvottomia ja huonoja. Kuten Brownin The Power of Vulnerabilityssäkin kerrotaan, häpeän tunne saa meidät kiertymään sisäänpäin ja ajattelemaan, että ansaitsemme kaiken pahan, mitä tästä tilanteesta meille seuraa. Jostain syystä myös kulttuurimme on rakentunut niin, että ajattelemme häpeävän ihmisen olevan vastuuntuntoinen ja kunnollinen. Kun joku häveten tunnustaa teknonsa, olemme sitä mieltä, että hän kantaa vastuuta.
Avery on kuitenkin toista mieltä. Averyn mukaan häpeän portaalla emme ole vielä lähelläkään itsevastuuta, mutta olemme kyllä matkalla sitä kohti. Emme ole vielä perillä, koska vaikka häpeämme, se ei ratkaise ongelmaa eikä poista ahdistusta, jota tunnemme tästä häpeästä. Me edelleen elämme ongelma kanssa, emmekä ratkaise sitä. Häpeässä me olemme itse ongelma ja niin kauan kuin hengaamme häpeässä, me pysymme itsemme ongelmana.
Tie ulos häpeästä käy yhden kysymyksen avulla. Kysy itseltäsi, kauanko ansaitset tulla piestyksi siitä, että olet ihminen. Jokainen ihminen tekee virheitä, jokainen ihminen tekee väärin, jokainen ihminen epäonnistuu, kukaan ei pysty olemaan aina täydellinen, oikeassa ja hyvä.
Siis kauanko aiot syyttää itseäsi omasta inhimillisyydestäsi?
Lisäksi portaalta seuraavalle nousemiseen auttaa, kun muistuttaa itseään, että niin kauan kuin olemme häpeän vallassa, emme pääse ratkaisemaan itse ongelmaa.
Tämän hyväksyttyämme ja itselle anteeksi annettuamme nousemme jälleen seuraavalle askelmalle, joka on velvollisuudentunto. Siellä moni meistä viettää koko elämänsä.
Herättävätkö nämä portaat tunteita tai muistoja? Aktivoivatko ne käsittelyyn tilanteita, jotka olit jo haudannut ja joiden kanssa olit oppinut vain elämään? Jaa kokemuksiasi kommenteissa tai tule kanssamme Koodarikuiskaajan Slackiin!
Ps. Suosittelen tämän tekstin kyytipojaksi Antti Holman Auta Antti! -podcastin Häpeä-jaksoa.
TL;DR: Itsevastuun kolmannella askelmalla minua hävettää
- Ulkopuolisten asioiden jälkeen katse kääntyy sisäänpäin ja alamme syyttää itseämme. Meitä hävettää.
- Häpeässä ajattelemme itse olevamme koko ongelma ja ansaitsevamme kaiken pahan, mitä siitä meille koituu.
- Häpeää pidetään kulttuurisesti vastuullisena ja yleensä olemme tyytyväisiä, kun pahantekijä tajuaa sentään hävetä.
- Häpeä ei ole kuitenkaan itsevastuullinen tila, sillä siinä me emme ratkaise itse ongelmaa.
- Pääset pois häpeästä kysymällä itseltäsi: kauanko ansaitset tulla piestyksi siitä, että olet ihminen?
- Häpeän jälkeen prosessissa siirrytään velvollisuudentunnon askelmalle.