Tunnistatko häpeän, syyllisyyden, nöyryytyksen ja nolouden eron?

Lähdetään liikkeelle siitä, että jo nuo kaikki sanat lähtökohtaisesti saavat meidät kiemurtelemaan epämukavasti. Valtaosa on kohdannut ja kokenut nämä, joten tietää, miten inhottava kukin on. Brené Brown opettaa luentosarjassaan Power of Vulnerability, mikä näiden neljän ero on ja miksi on tärkeää oppia tunnistamaan ja nimeämään ne oikein.

Etenkin häpeän ja syyllisyyden ero on merkittävä, sillä se vaikuttaa ihmisen toipumiseen ja kasvamiseen. Myös toisessa näiden tunnistaminen on ensimmäinen askel, jonka jälkeen tiedät, millaisilla sanoilla toista voi auttaa ja tukea.

Nolous on kevyin, ohikiitävin ja usein lopulta naurattaa

Aloitetaan helpoimmasta, eli nolostumisesta. Nolouden tunne tulee siitä, kun teemme jotain tai meille sattuu jotain, mitä ”ei saisi sattua”. Vessasta lähtiessä kenkään jää roikkumaan vessapaperia, tiputat tarjottimelta jotain yleisessä ruokalassa, unohdat koodiin console.login.

Nolottaa. Kuluu hetki. Vähän harmittaa, että pitikin sattua, mutta toisaalta se meni jo ja ei se niin vakavaa ollut. Sitten jo naurattaa. Tiedät, että muillekin on käynyt joskus näin, et ole nolouden tunteen kanssa yksin. Jos kaveria nolottaa, niin hyvä myötätunnon osoitus on nimenomaan sanoa, että ”heh, no mutta minulle/tutulle X on käynyt ihan samalla tavalla”.

Minun nuoruudessani ruokalassa tarjottimen tiputtaja sai koko koululta raikuvat aplodit. Teoriassa tämän pitäisi laukaista nolouden tunne, kun muut pistävät koko jutun leikiksi. Käytännössä riippuu varmasti paljon yksilön itsetunnosta, että helpottaako vai pahentaako aplodikuoro tilannetta. Aplodit eivät nimittäin auta, jos nolouden sijasta lautasen tiputtaja tunteekin häpeää.

Häpeä lamaannuttaa ja keskittyy itseen

Siinä missä nolot jutut sattuvat kaikille ja menevät ohi nopeasti, häpeää tuottavat tapahtumat saavat meidät kokemaan, että olemme ihmisinä kelvottomia. Häpeä syntyy kokemuksesta, että emme ole osanneet, tehneet, olleet sellaisia, kuin meidän pitäisi olla. Kierrymme sisäänpäin ja alamme sättiä itseämme: minä olen huono, minä en osaa mitään, minä mokaan aina, minä epäonnistun kaikessa, minä olen kelvoton.

Jos ihminen häpeää tekoaan, aplodit vain pahentavat tilannetta. Silloin huomio ja katseethan kiinnittyvät minuun ja kaikki näkevät, kuinka huono olen. Vaikka muut pitäisivät tilannetta ihan pienenä ja mitättömänä, jos häpeä on ottanut vallan, asiaa on itse hyvin vaikea laittaa perspektiiviin.

Häpeä on myös erittäin huono tapa kasvattaa ja johtaa ihmisiä. Jos saat toisen tuntemaan häpeää, eli tuntemaan itsensä huonoksi ihmisenä tai huonoksi työssään, sen seurauksena ei ole kasvua, voimaantumista ja tason nostamista. Sen sijaan häpeä korreloi muun muassa addiktioiden, masennuksen, itsemurhien, aggressiivisen käyttäytymisen ja syömishäiriöiden kanssa.

Häpeään auttaa empatia. Se, että istuu häpeää kokevan ihmisen kanssa hiljaa ja myötätuntoisesti, tuomitsematta, syyllistämättä tai ongelmaa ratkomatta, ja antaa toisen käydä läpi kokemaansa. Sen jälkeen pitäisi lähteä etsimään reittiä häpeästä kohti syyllisyyttä.

Syyllisyys on rakentava ja keskittyy käytökseen

Häpeässä ihminen kokee olevansa kelvoton, syyllisyydessä ihminen kokee tehneensä jotain kelvotonta. Kuulostaa pieneltä erolta, mutta se ero siirtää mannerlaattoja. Syyllisyydessä ihminen tunnistaa ja tunnustaa tehneensä jotain väärin ja se tuntuu kurjalta. Samalla se laukaisee halun korjata ja hyvittää se, mitä on tullut tehtyä.

Syyllisyys helpottaa yleensä heti, kun tehty on tunnustettu, rangaistus on kärsitty ja teko on hyvitetty. Kun anteeksi on pyydetty ja saatu.

Tähän minulla ei ole tieteellistä lähdettä, joten tämä on ihan puhdas mutu: Jos kollega tuntee syyllisyyttä, häntä voi auttaa sekä tunnustamaan että korjaamaan tilannetta. Voi kysyä, että ”tulenko mukaasi rehtorin kansliaan”, sillä hiljaa vieressä seisovasta ystävästä toinen saa lisää rohkeutta takellella tunnustuksen naama punaisena. Tai voi kysyä, että ”autanko sinua korjaamaan tämän”, jos on käynyt moka ja palvelin savuaa siivouskomeron nurkassa. Toisaalta täytyy myös ymmärtää, jos toinen haluaa hoitaa syyllisyyttään siivoamalla itse koko sotkun.

Jos läheinen on häpeän kourissa ja hokee olevansa ihan paska, niin häntä voi lempeästi ojentaa kohti syyllisyyttä: ”Sinä et ole huono, sinä vain teit tällä kertaa tämän jutun huonosti. Kaikki meistä mokaa ja tekee virheitä ja epäonnistuu. Olennaista on se, mitä teet nyt.”

Nöyryytys on ansaitsematon tunne

Lopuksi käsitellään vielä nöyryytys, joka on läheistä sukua häpeälle. Siinä on kuitenkin yksi olennainen ero ja se on kokemus ansaitsemisesta. Häpeässä me koemme ansaitsevamme huudot, haukut, julkisen höykkyyttämisen ja kaiken muun pahan, mitä teostamme seuraa, koska me olemme niin huonoja.

Sen sijaan kun tulemme nöyryytetyiksi, emme ansaitse sitä ja meitä kohdellaan epäreilusti. Joko meitä nöyryytetään julkisesti, saamme kohtuutonta huutoa pienestä asiasta tai asiasta, jota emme ole ollenkaan tehneet. Tästä seurauksena ei ole häpeä tai syyllisyys vaan viha nöyryyttäjää kohtaan.

Vaikka toinen olisi tehnyt jotain väärin, julkinen nolaaminen ei ole siis reitti itsetutkiskeluun ja kasvuun. Sen sijaan jutteleminen kahden kesken mahdollistaa syyllisyyden heräämisen ja sitä myötä halun korjata ja kehittyä paremmaksi.

Kun pystyy tunnistamaan näiden tunteiden eron itsessään, voi auttaa itseään häpeästä kohti syyllisyyttä ja noloudesta kohti naurua. Ja kun oppii tunnistamaan nämä toisessa, pystyy rakentavasti auttamaan kollegaa eteenpäin tunteidensa käsittelyssä sekä ottamaan asioita puheeksi tavalla, joka vie eteenpäin.

Pystytkö sinä nimeämään nämä neljä? Tule jutulle Koodarikuiskaajan Slackiin!

TL;DR: Mikä on syyllisyyden, häpeän, nolouden ja nöyryytyksen ero?

  • Häpeässä ihminen kokee olevansa huono. Häpeässä kierrytään sisäänpäin ja jäädään vellomaan tapahtumiin. Häpeä ei auta muuttamaan käytöstä ja kasvamaan. Ihminen kokee olevansa häpeän kanssa yksin ja ainoa, joka on näin loputtoman huono.
  • Syyllisyydessä ihminen ei koe olevansa huono, vaan toimineensa huonosti. Syyllisyys käynnistää halun tunnustaa ja korjata, kasvaa ja kehittyä.
  • Nöyryytys syntyy epäoikeudenmukaisesta häpäisystä. Nöyryytys herättää ihmisessä vihaa.
  • Nolous on kevyt ja ohimenevä tunne, joka lopulta usein naurattaa. Muutkin tekevät noloja juttuja, eikä ihminen ole noloutensa kanssa yksin.
  • Olennaista on tunnistaa näiden ero ja pyrkiä häpeästä kohti syyllisyyttä ja noloudesta kohti naurua.

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *