“Älkää tuoko mulle ongelmia, tuokaa mulle ratkaisuja!”
Ylläoleva on ymmärrettävä toive, jonka toisinaan kuulee veto- ja johtotehtävissä olevilta ihmisiltä. Tällainen parkaisu on usein perua siitä, että koetaan, että ihmiset vaan valittavat valittamisen riemusta. Jos tuntuu, että kohtaa vastarintaa, epäkohtiin tarttumista ja ongelmissa kierimistä päivästä toiseen, alkaa ymmärrettävästi kaivata toisenlaista asennetta.
Kaukaista sukua tälle toiveelle oli ehdotus, että kriittiseen palautteeseen tulisi aina sisällyttää konkreettinen ehdotus paremmasta. Sain Miika Kuismalta pari vuotta sitten LinkedInissä kommentin, kun julkaisin Havainto + vaikutus -palautteenantomalli -postauksen:
“Kun annetaan kriittistä palautetta, niin paras palaute on konkreettinen ehdotus paremmasta. Esimerkiksi sen sijaan, että kehotetaan laskemaan stressiä voi ehdottaa säännöllistä ulkoilua metsässä. Tai sen sijaan, että sanoisi ”en löytänyt nappia x” voi sanoa, että ”eikö nappi x voisi olla esimerkiksi kohdassa y, mistä sen löytäisi helposti” jne.”
Kummassakin näistä ollaan hyvän ajatuksen äärellä: pyritään ratkaisukeskeisyyteen. Molemmissa on kuitenkin samat kaksi haastetta, jotka olisi hyvä tiedostaa.
1. Aina ratkaisua ei ole
Ensinnäkin on mahdollista, että asian esiin nostajalla ei ole ratkaisua. Jos ratkaisun olemassaolo on ongelman esiin nostamisen tai palautteen antamisen vaade, saattaa erittäin tärkeitä havaintoja jäädä pimentoon. Ihmiset eivät tohdi sanoa mitään, kun heillä ei ole olemassa valmista ratkaisua.
On paljon ongelmia, jotka ovat niin komplekseja, että niihin voi olla vaikea löytää ratkaisua – etenkään yksin. Voi myös olla, että asian esiin nostaja ei ole ihan varma ongelmasta tai palautteesta. Tällöin palaute on (kuten sen tulisikin olla) keskustelunavaus, jonka tarkoituksena on ylipäätään tutkia, mistä tässä ongelmassa on kyse, onko se todella ongelma ja miten sen voisi lisäksi ratkaista.
2. Joskus ratkaisu on huono
Toisekseen saattaa olla, että ongelman esiin nostavan tahon ratkaisu asiaan on yksinkertaisesti huono. Sillä, joka asian ottaa puheeksi, ei välttämättä ole ymmärrystä kontekstista tai kokonaiskuvasta. Ehkä ei tiedetä historiaa tai ei ymmärretä kaikkia lainalaisuuksia, mitkä asiaan liittyvät.
Toisinaan ratkaisu on liian monimutkainen, toisinaan taas liian banaali. Jos ihmisellä on aina oltava konkreettinen ratkaisu mukanaan, on riskinä se, että ihmiset keksivät näennäisiä ratkaisuja, jotta eivät vaikuta valittajilta. Näiden näennäisten ratkaisujen käsittely vie kuitenkin (yhteistä) aikaa ja voimavaroja turhaan, jos ratkaisun esittäjäkin jo tietää, että ei tämä nyt mitenkään erityisen hyvä ratkaisu ole.
Ratkaisuna ratkaisukeskeisyys
Ratkaisuna kumpaankin haasteeseen – ja kumpaankin alkuperäiseen toiveeseen – on ratkaisukeskeisyys. Asian puheeksi ottajalla ei välttämättä tarvitse olla ratkaisuja valmiina. (Toki voi olla, jos on). Sen sijaan hänellä täytyy olla ratkaisukeskeinen asenne, jossa ongelma pyritään ratkomaan yhdessä. Tärkeää on se keskustelu, jota ongelman esiin nostamisen jälkeen käydään.
Sama pätee palautteen antamiseen. Välttämättä palautteen antajalla ei ole valmista konkreettista ehdotusta paremmasta. Sen sijaan hänellä on syytä olla halua etsiä sitä yhdessä, antaa aiheesta oma näkemyksensä ja olla valmis osallistumaan aiheesta käytävään keskusteluun. Tai olla tukena palautteen vastaanottajalle, kun hän ratkaisee oman ongelmansa itse.
Ratkaisukeskeisyydessä on sekin hyvä puoli, että se sallii myös aktiivisesti kuuntelevan ja valmentavan otteen. Toisinaan ihmiset eivät nimittäin halua, että heidän ongelmiaan ratkotaan tai he ovat täysin kykeneviä ratkomaan ongelmansa itse. Ratkaisukeskeinen ihminen etsii kussakin tilanteessa parasta reittiä kohti hyvää lopputulosta, eikä se reitti välttämättä ole se, mitä itse ensin ajatteli.
Aloitetaan katsomalla peiliin
Koska voimme vaikuttaa vain itseemme, on hyvä aloittaa matkanteko itsetutkiskelulla. Kun nostan esiin epäkohdan, puhun ongelmasta tai annan palautetta, onko minulla aito halu auttaa ongelman ratkaisussa? Vai sysäänkö tämän ongelman nyt vain itseni ulkopuolelle ja odotan, että joku muu ratkaisee sen?
On tärkeää tutkia myös, onko oma toimintani jollain tavalla osa ongelmaa. Mitä sellaista minä teen tai jätän tekemättä, mikä mahdollisesti vaikuttaa ongelman syntymiseen tai olemassaoloon? Nämä pohdinnat ovat tuttuja vastuunottomallista, joka on yksi erittäin hyödyllinen työkalu ratkaisukeskeisen asenteen vahvistamisessa.
Kukin meistä voi olla osa ongelmaa tai osa ratkaisua – vaikka meillä ei vielä ratkaisua olisikaan.
TL;DR Ratkaisut eivät aina ole vastaus – ratkaisukeskeisyys on
- Pelkkä “tuo ratkaisuja, älä ongelmia” -ajattelu on ymmärrettävää, mutta voi estää tärkeiden havaintojen ja epäkohtien esiin nostamisen.
- Aina ongelman esiin nostajalla ei ole ratkaisua – eikä tarvitsekaan olla.
- Ehdotettu ratkaisu voi olla huono, jolloin se vie aikaa ja energiaa ihan turhaan.
- Asian puheeksi ottajalla ei tarvitse olla ratkaisuja valmiina. Tärkeintä on ratkaisukeskeinen asenne, jossa ongelma pyritään ratkomaan yhdessä.
- Itsetutkiskelusta on hyvä aloittaa: onko minulla aito halu auttaa ongelman ratkaisussa?