Tämä tekstisarja käy läpi Christopher Averyn The Responsibility Process -teoksessa esiteltyä mallia. Mallin mukaan jokainen ihminen käy läpi tietyt vaiheet kohdatessaan vastoinkäymisen tai ongelman. Nämä vaiheet ovat syyttäminen, oikeuttaminen, häpeä, velvollisuudentunto ja itsevastuu.
Tämän sarjan tehtävänä on esitellä eri vaiheet, ohjata kohti itsevastuuta ja pohtia, mitä hyötyä tästä kaikesta on teknisen asiantuntijan kannalta. Tekstisarjan tarkempiin taustoihin voi paneutua täältä ja täältä löytyy vaihe 1 (syyttäminen), vaihe 2 (oikeuttaminen) ja vaihe 3 (häpeä).
Luulemme velvollisuutta viimeiseksi pysäkiksi
Esimerkkitarinassamme itsevastuun prosessin on laukaissut tilanne, jossa viimeisin sprintti on rikkonut tuotannossa asiakkaan kassasivun. Asiakas on vihainen ja proikkari kurmottaa tiimiänne neukkarissa. Päätestaajana ja tarinan sanakarina olet kivunnut itsevastuun portaita ensin syyttäen tilanteesta muita (Blame) ja sen jälkeen oikeuttaen ja selitellen tapahtunutta (Justify).
Ulkoisten olosuhteiden ja ihmisten syyttämisen jälkeen katse kääntyi sisäänpäin ja vuorossa oli häpeä (Shame). Kun päätit lakata pieksemästä itseäsi siitä, että olet ihminen ja tehnyt virheen, seuraava askelma on velvollisuudentunto (Obligation). Ja tätä porrasta erehdymme usein luulemaan päätepisteeksi.
Kun velvollisuudentunto iskee päälle, menemme ”nyt mun täytyy” -moodiin. Minun täytyy korjata tämä virhe. Minun on pakko tehdä enemmän töitä. Ensi kerralla minun pitää tehdä vieläkin enemmän testejä. Minun täytyy venyttää päivää ennen sprintin julkaisua, ettei näin enää tapahdu.
Kuulostaa tuottavalta ja vastuulliselta, eikö? Velvollisuudentunto ei kuitenkaan vieläkään ole itsevastuullinen tila.
Velvollisuudentunnossa meidän on pakko
Elämämme ovat täynnä asioita, joita teemme velvollisuudentunnosta. Useimmiten teemme velvollisuutemme mukisematta ja sen enempää stressaamatta, koska olemme kunnollisia ja niin vain kuuluu tehdä. Etenkin ”niin vain kuuluu tehdä”, jos haluaa olla töissä tai harrastaa tai kasvattaa lapsia tai olla minkäänlaisissa ihmissuhteissa.
Kuitenkin osa velvollisuuksistamme aiheuttaa valtavaa stressiä ja uupumusta. Nämä velvollisuudet tunnistaa siitä, että puhumme niistä näin: ”Mun täytyy/on pakko tehdä [x]” ja ajattelemme, tunnemme tai jopa sanomme heti perään: ”mutta en tahdo.”
Tällaiset velvollisuudet aiheuttavat vitkuttelua ja prokrastinaatiota. Siirtelemme niitä todo-listalla päivältä toiselle. Jätämme niitä huomiseen, ensi viikonloppuun ja ensi kesään. Teemme ne lopulta pitkin hampain ja naama irvessä viimeisenä iltana, kun on ihan pakko.
Velvollisuudentunto on itse rakennettu häkki
Niin kauan, kuin elämme velvollisuudentunnosta käsin, olo on puristava, vangittu, eikä meillä ole vaihtoehtoja. Teemme vain sen, mikä on pakko, minkä uskomme olevan siinä hetkessä välttämätöntä ja mitä meiltä odotetaan. Esimerkkitapauksessa alat kyllä ratkoa ongelmaa, mutta teet sen siksi, että sinusta tuntuu, että sinun on pakko. Et ole silloin luovimmillasi, etkä tehokkaimmillasi.
Pötkötämme velvollisuudentunnon portaalla niin kauan, kunnes kieltäydymme jäämästä häkkiin. Häkissä koemme, että meillä ei ole valtaa, vapautta eikä vaihtoehtoja. Mutta meillä on. Ja kun muistamme, että häkin ovi on aina auki, siirrymme seuraavaan vaiheeseen, joka on itsevastuu. Saatamme kuitenkin lähteä vahingossa myös sivuraiteelle, joten meidän täytyy ensin käsitellä luovuttaminen.
Oletko sinä velvollisuudentuntoinen olento? Paljonko arjessasi on asioita, jotka sinun on pakko tehdä, muttet tahtoisi? Tule jutulle Koodarikuiskaajan Slackiin!
TL;DR: Itsevastuun neljännellä askelmalla meidän on pakko, vaikka emme tahdo
- Häpeästä selviydyttyämme, meissä herää velvollisuudentunto.
- Ajattelemme, että meidän on pakko tehdä/korjata/suorittaa/ enemmän tai paremmin. Tai koemme, että meidän on nyt vaan pakko hoitaa tämä, koska se on velvollisuutemme.
- Velvollisuudentuntoa pidetään yleisesti vastuullisena ja se näyttää ulkopuolisten silmiin siltä, että kannamme asioista vastuun.
- Silti velvollisuudentunnossa tunnemme olevamme henkisesti kuormittavassa häkissä, vailla vapautta, valtaa ja vaihtoehtoja. Se ei ole luova eikä tehokas tila.
- Valvollisuudentunnosta pääsee pois muistuttamalla, että meidän ei todellisuudessa ole pakko, vaan meillä on vaihtoehto.
- Tuo vaihtehto on itsevastuu. Mutta joskus lähdemme sivuraiteelle, joka on luovuttaminen.