Vieraskynä: Tunteet itsensä johtamisen työkaluina

Työpäivän aikana tunteita tulee ja menee. Työpäivän jälkeen, aamulla herätessä ja viikonloppuisinkin töiden ajatteleminen herättää erilaisia tunteita. Lähestyn tässä blogikirjoituksessa omia pohdintojani siitä miten tunteet voivat toimia apuna itsensä johtamisessa.

Turvallisuuden tunne lievittää pelkoja

Turvallisuuden tunne on minulle yksi tärkeimmistä työhön liittyvistä tunteista. Turvallisuuden tunne luo pohjan sille että voin tuntea olevani hyväksytty työyhteisössä. Koen että voin luottaa tiimikavereihini ja työnantajaani ja sama luottamus välittyy myös toisinpäin.

Turvallisuuden tunne auttaa laittamaan virheet oikeaan mittakaavaan. Epäonnistumisen pelko on peikko joka istuu olkapäällä ja kuiskii omaa viestiään: Mitäs jos tämä menee pieleen? Paljonko tässä menee aikaa hukkaan? Mitä jos tekemäni ratkaisu osoittautuukin vääräksi? Kaikki se häpeän tunne joka epäonnistumiseen liittyy, miten minä kestän sen?

Näissä tunteissa koen organisaation kulttuurin ja tunneilmaston merkityksen. Se on ikään kuin patja joka ottaa pehmeästi vastaan, kun joku kaatuu ja tippuu alas. On ihan ok epäonnistua ja oppia kokemuksesta. Organisaatiossa tai tiimeissä, joissa epäonnistumiseen liittyy pelkoa, voi virheiden havaitseminen kestää pidempään. Omien kokemusteni mukaan tällöin hakeudutaan usein vanhoihin hyviksi koettuihin rutiineihin ja koitetaan siirtää vastuuta jollekin muulle.

Tunneilmaston vaikutus korostuu mielestäni entistä enemmän itseohjautuvissa organisaatioissa. Kun oman työn johtamisesta joutuu ja saa ottaa enemmän vastuuta, joutuu myös kohtaamaan ne hetket ja tunteet, kun itsensä johtaminen menekään kerralla putkeen.

Turhautumisen tunne pistää kehittämään

Turhautuminen voi olla yksi tärkeimmistä töissä heräävistä tunteista. Turhautuminen kertoo että jotain pitäisi tehdä toisin. Kun tuotantoon pääsee livahtamaan liian monta bugia turhautuminen siitä ajaa laittamaan automaattitestit kuntoon. Samoin turhautuminen tylsiin manuaalisteppeihin ajaa automatisoimaan työvaihetta ja vapauttaa aikaa mielenkiintoisempiin haasteisiin.

Turhautuminen voi myös kertoa siitä että olisi aika siirtyä tekemään jotain uutta tai tuunata omaan työhön vaihtelua. Ympäristön vaihtaminen voi auttaa löytämään uusia näkökulmia ja tunteita. Vaihteluun liittyen tykkään tehdä toisinaan töitä kahvilassa.

Kahvila ei ole itselleni kaikkein optimaalisin työympäristö. Taustamelu voi häiritä keskittymistäni, joudun miettimään mitä voin puhua palavereissa ja ottamaan läppärin mukaan vessaankin. Usein liitän kahvilassa työskentelyyn timeboksausta. Varaan vaikka puolitoista tuntia tiettyyn asiaan ja sitten istun sen aikaa keskittyen tekemiseen. Voi olla että tuona aikana toimistossa tai kotona tulisi huomattavasti enemmän keskeytyksiä kuin paikassa jossa tavallaan sulkeudun muulta ympäristöltä ja koitan löytää oman rauhan.

Vaihtelun hakemisen lisäksi toinen turhautumisen purkamiseen liittyvä keino, jonka olen kokenut hyväksi on tunteiden jakaminen. Jaettu murhe on pienempi kuin jakamaton murhe. Tosin tähän liittyen olen huomannut että saman ongelman kanssa painivan kollegan tunne saattaa vahvistaa omaa tunnetta ja turhautuminen säilyy. Tällöin mahdollisuuksien mukaan on ollut hyvä saada mukaan keskusteluun joku sopiva ulkopuolinen henkilö, joka osaa nähdä tilanteen eri tavalla ja sitä kautta ratkaisun löytyminen onnistuu.

Kyllästymisen tunne ajaa eteenpäin

Marssiväsymys eli kyllästyminen voi samoin kuin turhautuminen kertoa siitä, että olisi aika keksiä jotain uutta. Tunnistamalla ajoissa projektin herättämiä tunteita voin hakeutua sulavasti projektikiertoon tai miettiä työn tuunaamiseen liittyviä kysymyksiä.

Välillä saan itseni kiinni ajatuksesta että haluaisin laittaa kaiken uusiksi, vaikka pohjimmiltani haluaisin pienempää muutosta. Olisiko tullut aika opetella uusi ohjelmointikieli, että saisin uusia älyllisiä haasteita työhöni? Vai kaipaanko lisää vuorovaikutusta ja tunnen olevani parhaimmillani asiakasrajapinnassa?

Myös pienemmät arkiset muutokset voivat tarjota mahdollisuuden rutiinien rikkomiseen. Mitäs jos menisinkin jonkun vieraan ihmisen kanssa lounaalle? Mitä jos ehdottaisin dailyn siirtämistä alkamaan vartin myöhemmin? Mitä jos tekisinkin seuraavan tehtävän parityönä?

Näiden kokeilujen jälkeen voin miettiä millaisia tunteita ne herättivät, olisiko niissä jotain mitä kannattaisi jatkaa. Näissäkin voin edetä pienin askelin, pari tuntia jotain uutta ja sen päälle pohdiskelua, miltä tämä oikein tuntui. Jatkanko vai annanko olla.

Uupumisen tunne kalibroi työkuormaa

Työn sankari on perinteisesti ollut kova puurtamaan. Työn on pitänyt tuntua raskaalta, fyysisen työn aikaan mentiin lauantaina työviikon päätteeksi saunaan ja ähistiin yhdessä työn rasituksia pois kropasta. Tietotyö kuormittaa eri tavalla, fyysisen rasitukseen sijaan kamppailemme jatkuvien keskeytysten, stressin ja unettomuuden kanssa.

Puhe jatkuvasta kehittymisestä ja muutoksesta voi hämärtää käsitystä siitä paljonko työssä tarvitsee olla haasteita. Syystä tai toisesta koen toisinaan, että en ole tehnyt tarpeeksi jos työ ei tunnu raskaalta, vaikka asia olisi toisinpäin. Työ joka sopii hyvin omiin vahvuusalueisiin voi olla myös helppoa ja hauskaa.

Samalla tavoin kuin negatiivisiksi mielletyt tunteet, myös positiiviset tunteet antavat informaatiota. Kun työ on helppoa, teen asioita oikein. Kun töissä on hauskaa, olen ihmisten ympäröimänä joiden seurasta nautin, jne.

Modernina työn sankarina voin ähinän sijaan todeta perjantai-iltana, että työviikon jälkeen virtaa riittää myös tyttären prinsessaleikkeihin tai illalliseen ystävien kanssa. Olen huomannut, että samoin kuin negatiiviset tunteet kannattaa jakaa, myös positiiviset tunteet kannattaa kertoa muille.

Ilon tunne syntyy huomiosta

Työn ilo syntyy usein oman tekemisen saamasta huomiosta. Vilpitön kiitos tai muu huomionosoitus synnyttää tunnetta oman työn merkityksellisyydestä. Huomion antaminen vahvistaa käytöstä: kun huomaan, että jokin tekemisessäni saa positiivisista vastakaikua, pyrin huomaamatta jatkamaan sitä.

Modernit viestintävälineet, kuten Slack, antavat mahdollisuuden huomioida yhdellä klikkauksella kirjoitetun viestin. Peukku tai hymynaama saa aikaan tunteen, että viestini on ymmärretty. Töissä on huomattavasti helpompi venyä, kun kokee, että joku huomaa sen.

Huomion antaminen ei tarvitse olla suurieleistä. Riittää kun muutamasta sanasta huomaa kollegan ajatteleva, että ”kiva kun olet kanssani tänään täällä, olet hyvä siinä mitä teet”. Itseohjautuvassa organisaatiossa huomioiminen saattaa olla jopa tärkeämpää kuin perinteiseisessä hierarkisessa organisaatiossa, jossa on esimies välittämässä viestiä työssä suoriutumisesta.

Kollegoilta ja asiakkailta saatu palaute on aina tärkeää ja sen herättämien tunteiden äärelle kannattaa pysähtyä. Olen kokenut, että vilpittömän palautteen kautta tulleet tunteet jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Palautteen pyytäminen, antaminen ja vastaanottaminen ovatkin sellaisia taitoja joissa itselläni riittää varmasti harjoiteltavaa.

Tunneretro: aikajana-tekniikka

Tunneretrossa voi tarkastella omia tunteitaan tietyltä ajanjaksolta, esimerkiksi kuluneen viikon ajalta. Yksi tunneretrotekniikoista on aikajana. Aikajanan yläpuolelle merkitään tapahtumia joihin on liittynyt positiivisia tunteita. Aikajanan alapuolelle merkitään tapahtumat joihin on liittynyt negatiivisia tunteita.

Aikajanan avulla on helpompi hahmottaa mitä viikon aikana on tapahtunut ja päästä kiinni tapahtuneisiin asioihin. Asioiden piirtäminen auki voi helpottaa keskustelua. Hiljaisemmat tiimin jäsenet eivät ehkä vapaamuotoisessa keskustelussa saa tarpeeksi tilaa tai kehtaa sanoa omia ajatuksiaan ääneen.

Retrotekniikoilla pyritäänkin usein siihen että tiimin jäsenillä olisi tasavertaiset mahdollisuudet kertoa ajatuksistaan. Henkilökohtaisella tasolla olen huomannut, että jonkin tapahtuman käsittely saattaa ottaa paljon tilaa omissa ajatuksissa, tällöin viikon aikana tapahtuneet muut asiat saattavat jäädä tämän tapahtuman varjoon. Kirjoittamalla ja kertomalla myös muista asioista voin huomata paremmin mitä kaikkea viikon aikana onkaan tapahtunut.

Tunneretro: Mad, Sad, Glad -tekniikka

Toinen tekniikka tunneretron pitämiseen on niin kutsuttu ”Mad, Sad, Glad”. Retrossa piirretään kolme riviä asioille, jotka ovat tehneet iloisiksi, surullisiksi tai vihaisiksi. Neljäs rivi voidaan nimetä esimerkiksi termillä ”any”. Nejännelle riville voi siis laittaa lapulla mitä tahansa tunteita herättäneitä asioita. Kuten aikajanakin, tämä tekniikka auttaa hahmottamaan, onko kuluneen ajanjakson aikana ollut enemmän positiivisia vai negatiivisia tunteita.

”Mad, Sad, Glad” -tekniikka auttaa tiimiä tarttumaan rohkeammin konflikteihin. Lähtökohtaisesti konfliktit ovat hyvä juttu, koska ne auttavat löytämään uusia ratkaisuja. Konflikteihin liittyvät tunteet voivat kuitenkin tuntua pelottavilta.

Monissa retrotekniikoissa pyritään äänestämällä löytämään konsensus sen suhteen, mitkä ovat tiimin kannalta tärkeimpiä esille nousseita asioita ja sopimaan toimenpiteistä, jotka tehdään niiden tiimoilta. ”Mad, Sad, Glad” -tekniikassakin voidaan äänestää tiimin kannalta tärkeimmistä tehtävistä.

Tunteita tulee ja menee jatkuvana virtana, halusimme tai emme. Henkilökohtaisena haasteena olen asettanut itselleni koittaa suhtautua niiden sisältämään informaatioon uteliaasti ja avoimesti, niin töissä kuin vapaa-aikanani.

Hyödyllisiä linkkejä:

Recoding-podcast: Tunteiden ymmärtäminen on kovimpia digitaitoja
Psykopodiaa-podcast: Tunteet työelämässä
Oikosofy: Emotional Roller Coaster Retro technique
FunRetrospectives: Timeline driven by feelings

Koodarikuiskaajan podcast: Kuuluvatko tunneretrot työelämään?
Vieraskynä: Tunneretro – arvokas lisä tiimin työkalupakkiin

Pekka Suomala

Pekka on Goforella työskentelevä ohjelmistokehittäjä joka on ollut mukana IT-alan pyörteissä parinkymmenen vuoden ajan. Koodaamisen lisäksi Pekkaa on kiehtonut viime aikoina vuorovaikutus- ja tunnetaidot, joita hän koittaa kehittää aktiivisesti.

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *