Tiedosta ei seuraa toimintaa, joten mikä avuksi?

Kuuntelin eilen Sarasvuon Mojo-podcastia, jonka ytimessä oli psykologi Albert Banduran itsepystyvyys. Jakson aikana Jari tuli sanoneeksi jotain kiintoisaa. Hänen mukaansa hyvän johtamisen, valmentamisen ja terapian pohjimmainen tavoite ja onnistunut vaikutus on sama kaikilla kolmella:

  1. Tutusta tulee tärkeää.
  2. Suhde vaikeuksiin vahvistuu.

Kumpikin käy miellyttävällä tavalla arkijärkeen. Näistä etenkin ensimmäinen ansaitsee tarkempaa tarkastelua. Eli miksi onnistunut johtaminen, valmentaminen ja terapia muuttaa tutun tärkeäksi ja miksi se on ylipäätään olennaista?

Useimmiten tiedämme, mitä meidän pitäisi tehdä

Olemme yleensä varsin hyvin tietoisia siitä, mitä meidän pitäisi tehdä. Meitä on kasvatettu, opetettu, koulutettu. Imemme tarpeellista informaatiota mediasta ja lähipiiristä. Kun emme tiedä, googlaamme. Lisäksi meillä on käsittämätön tietokanta erilaisia havaintoja ja vertailukohtia, josta salamannopea alitajunta hakee meille intuitiivisia oivalluksia.

Me siis varsin usein tiedämme ”oikean vastauksen” kysymykseen, mitä minun pitäisi nyt tehdä. Siitä huolimatta emme läheskään aina toimi niin. Itse asiassa olemme erikoisen huonoja tekemään niitä asioita, joita meidän pitäisi tehdä. Etenkin, kun kyse on oikein tekemisestä itseämme kohtaan, kuten vaikka riittävästä unensaannista huolehtiminen tai taukojumppien pitäminen.

Lisäksi jos emme koe tekemättä jättämisen uhkaa riittävän suureksi, jätämme tekemättä ne ikävät asiat, joista olemme myös muille tilivelvollisia. Kuten vaikka dokumentaatio tai tuntikirjaukset. Tiedämme kyllä, että pitäisi ja silti emme tee. Emme, vaikka pidämme itseämme hyvinä tyyppeinä ja säntillisinä ihmisinä.

Miksi emme toimi niin kuin pitäisi?

Miksi siis emme toimi, vaikka tiedämme, miten pitäisi toimia? Yksi syy on se, että aivomme ovat erittäin energiatehokas kapine. Aivojen tehtävä on saada meidät pääasiassa välttelemään kaikkea vaikeaa ja epämukavaa. Vaikea on potentiaalisesti vaarallista ja vie rajallisia voimavarojamme.

Tästä virransäästöominaisuudesta seuraa se, että olemme tapojemme orjia. Tavat ovat erittäin energiatehokkaita ja siksi palaamme – etenkin vaikeuksien tullen – tuttuihin toimintamalleihin. Autopilotti napsahtaa päälle ja taas mennään.

Olemme luultavasti myös koukussa erilaisiin mielihyvähormoneihin, kuten dopamiiniin, ja sekin saa meidät tekemään asioita, jotka eivät ole pidemmän päälle hyväksi. Kuten roikkumaan Twitterissä yötä myöten, kun pitäisi jo nukkua.

Kuitenkin silloin, kun motivaatiomme tehdä asioita on korkea ja olemme jostain hyvin innoissamme, venymme mielettömiin suorituksiin. Teemme vaikeita asioita ilolla. Haastamme itseämme, emmekä anna periksi. Näissä hetkissä mukavuudenhaluiset aivomme eivät pistä hanttiin juuri lainkaan. Miksi joskus on näin, mutta aina ei ole näin?

Avain on siinä, että välillä koemme tekemämme asian riittävän tärkeäksi. Siis emme tiedä sitä tärkeäksi, vaan tunnemme, että se on tärkeää.

Kun tutusta tulee tärkeää

Tästä on siis kyse hyvässä johtamisessa, valmentamisessa ja terapiassa. Asiat, jotka olemme jo pitkään tienneet hyväksi ja tarpeelliseksi, muuttuvat niin tärkeiksi, että alamme ponnistella niiden eteen. Emme sivuuta enää, emme enää keksi syitä vältellä toimeen tarttumista. Sinnikkyytemme kasvaa.

Hyvä johtaja saa ihmiset ymmärtämään ja uskomaan yhteisen päämäärän tärkeyteen. Hyvä johtaja inspiroi ihmiset innostumaan tulevaisuudesta. Hyvä johtaja osaa kertoa, miksi asiat ovat tärkeitä ja osaa kertoa sen niin, että ihmiset jakavat tuon kokemuksen.

Hyvä valmentaja löytää yksilöstä sisäisen halun ponnistella. Hyvän valmentajan avulla elämän tärkeät asiat kirkastuvat ja reitti nykypisteestä päämäärään alkaa tuntua tärkeimmältä kulkea. Hyvän valmentaja auttaa valmennettavaa oivaltamaan ja tekemään tarvittavat muutokset itse.

Hyvä terapeutti saa ihmisen lähestymään itseään ja auttaa kohtaamaan ne asiat, jotka estävät näkemästä. Hyvän terapeutin kanssa ihmisen on mahdollista tunnistaa, tunnustaa ja muuttaa niitä asioita elämästä, jotka haavoittavat sekä toimintamalleja, jotka aiheuttavat kärsimystä.

Emme aina saa itse itseämme kääntämään tutun tärkeäksi. Toisinaan olemme jumissa ja silloin on hyvä idea hakeutua sellaisen ihmisen äärelle, joka voi auttaa. Välillä on kuitenkin mahdollista johtaa ja valmentaa myös itseään tärkeää kohden.

Itse itseään johtaen

Tutun muuttaminen tärkeäksi on asia, jonka äärelle jokaisen on hyvä välillä pysähtyä. Se liittyy olennaisella tavalla kysymykseen ”mitä minä haluan”, josta puhuimme vuoden alussa. Kysymyksen vastausta on hyvä tarkastella uudelleen etenkin nyt, kun elämän realiteetit ovat monin tavoin muuttuneet.

Mikä on minulle näissä olosuhteissa ja/tai edelleen tärkeää? Mitä elämältäni haluan? Mitä voin tehdä sen saadakseni?

Olemme mestareita unohtamaan, mitä olemme joskus halunneet. Olemme välillä käsittämättömän haluttomia maksamaan asioista niiden vaatimaa hintaa. Meitä pitää muistuttaa paljon useammin, kuin meitä pitää opettaa. On myös erittäin olennaista muistaa muistuttaa itseään. Jatkuvasti.

Siis mikä on tärkeää? Miksi se on tärkeää? Tule jutulle Koodarikuiskaajan Slackiin!

TL;DR: Tiedosta ei seuraa toimintaa, ennen kuin tuttu muuttuu tärkeäksi

  • Olemme mukavuudenhaluisia, tapaorientoituneita olentoja.
  • Tiedämme monen asian olevan tärkeä, emme silti toimi niin.
  • Hyvä johtaja, valmentaja tai terapeutti auttaa muuttamaan tutun asian tärkeäksi tunnetasolla.
  • Myös itseään voi johtaa tähän suuntaan keskittymällä usein kysymyksiin:
    • Mikä on minulle tärkeää?
    • Miksi se on tärkeää?
    • Mitä haluan elämässäni/juuri nyt?
    • Mitä voin tehdä sen saavuttaakseni?

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *