Perfektionisti on ihminen, joka tavoittelee työssään ja tekemisissään täydellisyyttä. Sitä voisi luulla, että tämähän on mainio piirre ihmisessä – etenkin ohjelmistoalalla, jossa virheiden vältteleminen kuuluu työn perusluonteeseen. Moni mieltääkin perfektionismin salaa hyväksi asiaksi. “Olen perfektionisti eli teen huippulaadukasta, virheetöntä työtä.” Tässä mielikuvassa on kuitenkin virhe.
Perfektionistia ei nimittäin aja eteenpäin terve halu olla hyvä ammattilainen ja tehdä huippulaadukasta työtä. Sen sijaan perfektionismin ytimessä on jatkuvasti jäytävä pelko riittämättömyydestä. Riittämättömyyden pelko puolestaan on useimmiten kääriytynyt yhteen häpeän ja huijarisyndrooman kanssa.
Perfektionismi on suojakuori
Riittämättömyyttään pelkäävä ihminen suojelee itseään perfektionistisella käytöksellä. Täydellisyyden tavoittelija uskoo, että täydellisyys – ja vain täydellisyys – suojelee kritiikiltä, epäonnistumiselta ja huonoksi paljastumiselta.
“Jos vaan en tee virheitä koskaan, niin en joudu kohtaamaan näitä epämukavia tilanteita.”
Täydellisyys on suojakuori, jonka alle jää piiloon ihminen, joka kamppailee, stressaantuu ja väsyy. Kun on pakko olla täydellinen, se jättää hyvin vähän tilaa inhimillisyydelle ja armollisuudelle. Pidemmän päälle perfektionismi kääntyy ihmistä itseään vastaan ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Täydellisyyden tavoittelu on hidasta ja työlästä
Perfektionistin työskentely on hidasta ja työlästä, koska hän käyttää tolkuttomia määriä aikaa työn viimeistelyyn ja hinkkaamiseen. Täydellisyyden tavoittelu ei koske vain kaikkein tärkeimpiä töitä, vaan ihan kaikkia töitä sähköpostin lähettämisestä alkaen. Yksityiskohtiin kiinni jääminen hidastaa etenemistä ja asioiden mittasuhteet ja tärkeysjärjestys hämärtyvät.
On töitä, jotka ansaitsevat täyden huomiomme ja joiden kanssa on syytäkin olla erityisen tarkkana. Kun operoidaan erilaisten ympäristöjen kanssa, on syytä tarkistaa, onko kyseessä testiympäristö vai tuotanto. Mutta on myös töitä, jotka eivät ansaitse 100 % panostustamme, vaan jotka voisi hyvällä omatunnolla hoitaa hieman pienemmällä painoarvolla. Tähän perfektionisti ei kuitenkaan pysty, sillä hänelle kelpaa vain täydellinen.
Ihmisen ei suinkaan tarvitsisi olla perfektionisti tehdäkseen huippulaadukasta, joskus jopa virheetöntä työtä. Toisaalta perfektionismikaan ei voi taata virheettömyyttä, koska ihmiset tekevät virheitä aina aika ajoin vaikka mikä olisi. Jos täydellisyyden sijaan alkaisikin tavoitella tarkoituksenmukaisuutta, muuttuisi työn tekeminen kevyemmäksi. Kysy itseltäsi: mikä on tässä kohtaa tarkoituksenmukaista ja riittävää?
Perfektionismi aiheuttaa prokrastinointia ja uupumista
Perfektionistin on vaikea tarttua toimeen. Ilmiölle on olemassa termi ryhtymisrajoitteisuus. Tutumpi termi on luultavasti prokrastinointi eli vitkuttelu. Mitä haastavammasta työstä on kyse, sitä vaikeampaa työn aloittaminen perfektionistille on. Haastava tehtävä saattaa ahdistaa ja aiheuttaa pelkoa siinä määrin, että se jää kokonaan tekemättä.
Kun deadline lähestyy, on perfektionistin yllettävä herooisiin ponnisteluihin kuroakseen umpeen vitkuttelemalla menetettyä aikaa. Viime hetkeen jätetty ponnistus toimii myös suojakeinona. Jos työstä tulee kritiikkiä, voi perfektionisti aina vedota siihen, että työ tuli tehtyä viime hetkellä.
Tekemättömän työn stressaaminen, herooiset ponnistelut ja työn ylihinkkaaminen kasvattavat työ- ja stressikuormaa. Perfektionisti itse ei myöskään ole oikein koskaan omaan työhönsä tai tuloksiinsa tyytyväinen. Ainahan olisi jotain parannettavaa ja kehitettävää. Lopputuloksena perfektionisti alkaa uupua.
Älä jää yksin täydellisyyskuoren alle piiloon
Jos tunnistat itsessäsi perfektionismin piirteitä, juttele aiheesta kollegalle, esihenkilölle, työterveyshoitajalle tai läheisillesi. Meidän on vaikeaa kehittää ajatteluamme ja toimintatapojamme ilman muiden ihmisten apua ja tukea. Lisäksi aiheesta puhuminen paljastaa, että et suinkaan ole taipumuksesi ja ajatustesi kanssa yksin etkä ainoa.
Perfektionismista eroon pyrkiminen kannattaa, sillä se keventää oloa ja elämää. Se ei tee sinusta vetelää alisuoriutujaa. Päin vastoin, se tekee sinusta todennäköisesti onnellisemman ammattilaisen.
Suosittelen tutustumaan myös näihin lähteisiin:
- Ronnie Grandell: Itsemyötätunto
- Ronnie Grandell: Irti itsekritiikistä
- Tiina Ekman: Huijarisyndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä)
- Brené Brown: Epätäydellisyyden lahjat
- Psykopodiaa-podcast: 17. Huijarisyndrooma. Vieraana Tiina Ekman.
TL;DR Perfektionismista on enemmän haittaa kuin hyötyä
- Perfektionismi ei ole hyvä asia, koska sen ytimessä on jatkuvasti jäytävä pelko riittämättömyydestä.
- Perfektionisti käyttää täydellisyyden tavoittelua suojakuorena kritiikkiä, epäonnistumista ja huonoksi paljastumista vastaan.
- Virheettömyys ei ole mahdollista. Tavoittele mieluummin tarkoituksenmukaista ja riittävää.
- Perfektionisti uupuu, koska aina olisi jotain parannettavaa ja kehitettävää.
- Perfektionismista eroon pyrkiminen kannattaa, sillä se keventää oloa ja elämää ja tekee sinusta onnellisemman ammattilaisen.
Täysin samaa mieltä. T: parantuva perfektionisti, joka pyrkii siirtymään nopeammin suunnittelusta tekemiseen.
Näinhän se juuri on, mutta miten siitä pääsee eroon? Lyhyt ja laaja oppimäärä. 🙂
No tästähän on kerrassaan tulossa ihan oma artikkelinsakin, mutta vasta joulukuussa. Joten jotta en jättäisi sinua siihen saakka roikkumaan, niin tässä muutama tärppi ensihätään. Eroon pääseminen voi olla aika iso tavoite ensialkuun, joten ottaisin ensin tavoitteeksi perfektionismin vähenemisen. Suosittelen puhumaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa ja hakemaan vertaistukea. Usein auttaa, kun huomaa, ettei ole yksin. Sitten suosittelen hankkimaan lisätietoa aiheesta sekä lukemaan muutokseen tukevia kirjoja, kuten Ronnie Grandellin Irti itsekritiikistä ja Itsemyötätunto. Kolmannekseen suosittelen juttelemaan työpsykologin, työnohjaajan, mentorin tai muun ulkopuolisen ihmisen kanssa, joka auttaa hakemaan vaihtoehtoisia tapoja toimia ja työstämään omia ajatuksia. Lopuksi suosittelen kokeilemaan hutiloimista turvallisissa olosuhteissa, jotta näkee, ettei siihen kuole. 🙂
Kiitos Elisa, että nostat tämän esiin. Mielestäni monella olisi peiliin katsomisen paikka, eikä läheskään kaikki tunnista omaa perfektionismia. Itse havahduin vasta reilu nelikymppisenä lukiessani palautumisesta kirjallisuutta, missä käsiteltiin perfektionistin taipumuksia jättää asiat kesken, että ei herranjestas, täähän on just sitä mitä teen. Kuvittelin aina, että olin se tyyppi ketä ei oikein kiinnostanut ja pystyi elämään kaiken puolivalmiin kanssa, mutta totuus oli, etten tehnyt mitään valmiiksi koska olin etukäteen pettynyt lopputulokseen. Heijastuu myös harrastuksiin. Maratonjuoksijana lopetan aina 3vko ennen kisoja treenaamisen että on selitys valmiina. Vaikka voitimme ikäsarjassamme maratonilla joukkueena suomenmestaruuden en osaa siitä iloita, vaan tuijottelen vaan omaa huonoa aikaa. Ei ole helppoa olla perfektionisti, mutta helpottaa jo tiettää, että on. Ja varsinkin tiedostaa, että siitä voi opetella pois. Ei ajatellut tällä kertaa oikolukea kirjoitusvirheitä, vaan olla vaan tyytyväinen että edes jaan tätä tietoa kanssasi. Kiitos vielä Elisa mainiosta blogista <3
Kiitos, kun kerroit, Ville! Havahtuminen on viisauden alku ja siitä toden totta saa toivoa, että näiden kanssa ei joudu välttämättä elämään koko ikäänsä, vaan kehittyäkin voi. Hitaasti, mutta varmasti. Niin kuin sanoit, ei ole helppoa olla perfektionisti, vaikka juuri ikävien tunteiden välttelyyn perfektionismi paradoksaalisesti usein liittyy. Voimia ja inspiraatiota omien ajatusmallien kehittämiseen ja elämän keventämiseen. Olen erityisen iloinen siitä, että jätit oikoluvun sikseen ja jaoit kokemuksesi!