Vieraskynä: Toisen koronakaranteeni on toisen viestintäarki

Olen työskennellyt puoli vuotta tiimin kanssa, josta en ole tavannut ketään kasvotusten. Meillä IT-alalla tämä ei ole mitenkään erityinen järjestely. Etätyöskentely on monelle meistä kuulunut päivittäisiin rutiineihin jo vuosia.

Itselleni syy tähän on aina ollut maantieteellinen sijainti. Turkulaisena IT-työläisenä ei ole harvinaista, että tiimin muut jäsenet istuvat muissa kaupungeissa. Omalla kohdallani etätyöskentely ei ole kuitenkaan tarkoittanut samaa kuin kotoa työskentely.

Meillä Houstonilla on toimisto Turun keskustassa ja pyöräilen sinne paljon mieluummin tekemään töitä, kuin jään kotiin. Tuon toimiston työntekijöistä kukaan ei vain ole kanssani samassa projektitiimissä.

Kun sanoin, että pyöräilen mieluummin toimistolle, tarkoitan, että pyöräilin sinne ennen koronavirusepidemian puhkeamista täällä Suomessa. Tämä epidemia tietysti vaikuttaa omiin päivittäisiin rutiineihin paljonkin, mutta vaikuttaako se myös tekemiseen tiimin kanssa, jota en muutenkaan koskaan tapaa kasvotusten?

Teknologia mahdollistaa etäisyyden hyvässä ja pahassa

Tässä epidemiassa meiltä on lyhyessä ajassa otettu pois paljon asioita, joita olemme tähän asti pitäneet itsestään selvyytenä. Se on pistänyt miettimään elämän perusasioita. Miten pysyä järjissään tässä tilanteessa? Mikä tekee meidät onnelliseksi? Ohjeita näihin kysymyksiin tulee nyt paljon.

Eristyksissä oleminen vähentää ihmisten kanssa käytävää kommunikaatiota. Yhteys toisiin ihmisiin on yksi niistä eniten onnellisuuteemme vaikuttavista asioista. Voimme kiittää teknologiaa siitä, että se mahdollistaa kommunikoinnin silloinkin, kun ollaan eristyksissä pandemian takia tai kun ollaan toisistamme maantieteellisesti liian kaukana.

Toisaalta teknologia on normaaliolosuhteissakin etäännyttänyt meitä muista ihmisistä. Koska Slack mahdollistaa etätiimit, ei tarvitse kohdata niitä työkavereita kahvihuoneessa. Koska taksin voi tilata, maksaa ja kertoa määränpään sovelluksen kautta, ei kuskille tarvitse välttämättä puhua mitään. Ruoan voi tilata kotiovelle, niin että ei tarvitse puhua tarjoilijalle mitään. Ruokaostokset voi skannata ja maksaa itsepalvelukassalla.

Tuntemattomille puhuminen on sinulle hyväksi, vaikka et sitä uskoisikaan

Tutkimuksen mukaan tuntemattomille ihmisille puhuminen tekee meidät onnellisemmaksi, kuin että olisimme vain omissa oloissamme. Tämä on todettu Chicagolaisen yliopiston professorin Nicholas Epleyn tekemässä tutkimuksessa, jossa junalla tai bussilla kulkevia työmatkalaisia jaettiin kahteen eri ryhmään. Toisen ryhmän jäsenten piti keskustella vieruskaverin kanssa ja toisen ryhmän piti pysyä omissa oloissaan. Ne jotka puhuivat tuntemattomille raportoivat enemmän positiivisia tuntemuksia, kuin ne jotka pysyivät omissa oloissaan.

Vaikka nyt epidemian aikaan kaikki vastaan tulevat ihmiset tuntuvatkin jonkinlaiselta uhalta, se on toisaalta luonut tilanteen, jossa karrikoidusti sanoen kaikki maailman ihmiset ajattelevat samaa asiaa. Tässä tilanteessa on helppoa osoittaa empatiaa tiimikavereille, jotka käyvät läpi samoja ongelmia:

  • Miten ratkaista työergonomia keittiön pöydällä?
  • Kuinka lapset saa opiskelemaan itsenäisesti kotiopetuksessa?
  • Miten voi keskittyä töihin, kun pää tuntuu olevan täynnä pandemia-uutisia?

Samalla tavalla tuntemattomienkin ihmisten kanssa on nyt helpompi löytää puheenaiheita. Kaupan vessapaperihyllyllä voi vitsailla muiden asiakkaiden kanssa tai myyjän kanssa voi käydä lyhyen keskustelun pastavalikoiman supistumisesta.

Viesti mieluummin liikaa kuin liian vähän

Etätiimin kanssa työskennellessä on tärkeää, että emme kadota niitä satunnaisia kohtaamisia, jota samassa tilassa työskentely luo. Koronaviruseristys on osoittanut ainakin minulle, että työpäivä tuntuu paljon mukavammalta, kun voi edes vähän jakaa omia tilanteen luomia erityisiä haasteita työhön liittyvän keskustelun ohessa. Muutenkin etätiimeissä tärkeää on mieluummin viestiä liikaa kuin liian vähän.

Välillä huomaan, että yksi viiden minuutin puhelu johtaa alkuperäisestä aiheesta sivuraiteille, ja tuleekin keskusteltua todella hedelmällisesti jostain ihan muusta aiheesta. Tällaista yhdessä tapahtuvaa pohdiskelua pitäisi ehdottomasti tehdä etätiimeissä enemmänkin. Jira-tehtävät eivät tunnetusti ole se paras innovaation lähde.

Vasta tulevaisuudessa tiedämme, miten tämä eristysaika on vaikuttanut meihin ihmisinä. On arvioitu, että ihmiset tulevat hyödyntämään yhä enemmän teknologiaa päästäkseen tekemään töitä paikasta riippumatta. Toivon myös, että tämä yhteiseen hyvään pyrkiminen ja muille empatian osoittaminen jää meille pysyväksi trendiksi.

Teknologian tuomista mahdollisuuksista huolimatta satunnainen small-talk on meille hyväksi, vaikka emme sitä uskoisikaan. Kunhan se tehdään parin metrin etäisyydeltä.

Mikko Suominen

Mikko on turkulainen fronttidevaaja ja saavutettavuudesta kiinnostunut käyttöliittymäsuunnittelija. Päivisin hän työskentelee firmassa Houston Inc. Iltaisin hän lukee, voimistelee ja soittaa kitaraa, sekä kasvattaa kolmea lastaan. Löydät Mikon sekä Twitteristä (@mikkomikko) että Koodarikuiskaajan Slackista.

Muista kuunnella myös Mikon vierailu Koodarikuiskaajan podcastissa!

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *