Täytyykö pyytää anteeksi, vaikkei ole tehnyt mitään väärin?

Tänä päivänä anteeksipyyntöjä heitellään ilmaan kuin konfettia. Kun yleisöt suurenevat, joukkoon mahtuu aina joku joka suuttuu, tekipä ihminen mitä tahansa. Siksi on mahdotonta avata enää Twitteriä ilman, että mieltä on pahoitettu ja anteeksi on pyydetty.

Toisaalta läheisissä ihmissuhteissa löydämme itsemme usein tilanteesta, jossa riidellään, vaikka kumpikaan ei ole mielestään tehnyt mitään väärää. Tai kollega tulkitsee sanamme ja sävymme väärin ja loukkaantuu jostain, mikä oli hyväntahtoiseksi tarkoitettu. Siinä sitä sitten steppaillaan, että tekikö joku jotain väärin vai ei.

Tuntuu, että somessa anteeksipyynnöstä on tehty jonkinlainen ”vapaudu vankilasta” -kortti, joka lätkäistään pöytään välittömästi, kun keskustelun sävy muuttuu hankalaksi. Mutta miten työarjessa? Täytyykö pyytää anteeksi, vaikkei ole tehnyt mitään väärin?

Pureudu syvemmälle ymmärtääksesi

Ennen kuin päättää, pyytääkö anteeksi vai ei, kannattaa selvittää muutama asia:

  • Miltä kollegasta tuntuu
  • Mikä minun tekoni tai puheeni sai aikaan tämän tunteen
  • Miksi minun tekoni tai puheeni loukkasi, miksi hän pahoitti mielensä

Nämä voi kysyä ihan suoraankin, jos ei tiedä. Kysymällä tarkentavia kysymyksiä tilanteesta päästään jyvälle, mistä toinen tosiasiassa on loukkaantunut. Olenko esimerkiksi vahingossa osunut vastapuolen arkaan paikkaan, jonka olemassaoloa en tiennyt tai muistanut ottaa huomioon. Eli suuttuuko toinen niin sanotusti tyhjästä, vai onko hän suuttumiselleen looginen selitys.

Esimerkkitilanne s’il vous plaît

Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa olen vitsaillut firman chatissa kollegan toiminnasta, ihan samalla sävyllä kuin aiemminkin ja ennen se on ollut ihan ok. Mutta tänään tuo kollega vastaa, että: ”Minua loukkaa tuo sun viesti, miten sä voit olla noin kylmä ja tunteeton!?”

Ennen kuin lyön puolustusvaihteen päälle ja nostan kilven naaman eteen suojaksi, yritän saada itseni pysähtymään. Selkeä indikaattori väärinymmärryksestä on se, jos en oikein itse ymmärrä vastapuolen reaktiota ja se tuntuu kohtuuttomalta. Jos sisäinen ääni huutelee, että ”mitä hittoa toi toinen oikein keuhkoaa”, niin silloin pitäisi mielen valotaulussa välkkyä, että KYSY KYSY KYSY!

Me kysymme aivan liian vähän kysymyksiä. Selvitämme aivan liian vähän taustatietoja. Lähdemme useimmiten suin päin vastaamaan, että ”älä nyt hyvä ihminen raivostu, sehän oli VITSI”. Ei tarvitse paljon arvata, mitä tuollaisesta vastauksesta seuraa. Sen sijaan minun pitäisi hengittää syvään, laskea pariin, kolmeen kymmeneen ja kysyä: ”Miksi viestini loukkasi sinua?”

Se usein riittää, että vastapuoli pääsee kertomaan, mitä hänen mielestään on tapahtunut. Usein ihminen rauhoittuu jo siitä, kun näkee toisen ottavan oman reaktion tosissaan ja haluavan selvittää asian.

No teinkö väärin vai en? Pyydetäänkö anteeksi vai ei?

Vaikka uskomme, että tarkoitus pyhittää keinot, niin seurausten perusteella meidät useimmiten tuomitaan. Toki väärintekemistä arvioidessa on mietittävä sitäkin, millaiseksi teko tarkoitettiin ja oliko se tahallinen. Silti olennaista ei ole jäädä jumiin siihen, teinkö väärin vai enkö tehnyt. Tärkeämpää olisi katsoa käsillä olevaa tilannetta ja miettiä, miten tästä kannattaisi mennä eteenpäin.

Siksi kuunnellaan herkällä korvalla vastapuolen vastausta. Siitä on mahdollista tehdä johtopäätös, onko anteeksipyyntö tai pahoittelu tarpeen vai ei. Skenarioita on ainakin kolme:

  • En ole tiennyt taustoja: pahoittelen
    • Olen pahoillani, että loukkasin sinua. Se oli tarkoitettu vitsiksi, mutta jos olisin tiennyt tämän, olisin jättänyt sen kyllä heittämättä.
  • Oma sokea piste, olen oikeasti ylittänyt soveliaisuuden rajan: pyydän anteeksi
    • Pyydän anteeksi tahdittomuuttani, tässä tuli minulla kyllä nyt arviointivirhe. Kiitos, kun uskalsit sanoa asiasta.
  • Kollega suuttuu tyhjästä: en pyydä anteeksi, mutta myönnän osuuteni hänen tunteisiinsa
    • Minusta tuntuu, että ilmaisin itseäni vähän hassusti, kun sain sinut noin suuttumaan. En tarkoittanut sitä ollenkaan noin, vaan näin [oma tarkoitus tähän]. Ensi kerralla pitää selvästi keskittyä sanavalintoihin vähän tarkemmin!

Lisäksi on hyvä muistaa, että anteeksipyynnöissä on sävyeroja. Töytäistäessä toista vahingossa kadulla, perään huikattu ”sori” vain nojaa hieman anteeksipyynnön suuntaan. Pahoittelu on paljon kevyempi kuin anteeksipyyntö, mutta vilpittömästi sanottuna silti merkittävä. Anteeksikin voi pyytää monen erilaisten painosanojen kanssa.

Ja jos päätät pyytää anteeksi, vältä muttaa. ”Olen pahoillani, että loukkasin, mutta.” Eipä sellaisella pahoittelulla tai anteeksipyynnöllä mitään tee, jos sanoja pakenee kesken lauseen vastuusta muttan kautta. Jos et tarkoita anteeksipyyntöäsi, siitä ei ole juuri hyötyä. Etsi siis tilanteesta se kohta, jota voit pahoitella ihan aidosti.

TL;DR: Täytyykö pyytää anteeksi, jos ei ole tehnyt mitään väärin?

  • Tärkeämpää kuin selvittää, olenko ollut väärässä, on selvittää mitä oikeasti tapahtui ja mistä toinen loukkaantui.
  • Jos toisen loukkaantuminen on aiheeton, ei tarvitse pyytää anteeksi, mutta voi silti myöntää oman osuutensa toisen tunnereaktioon.
  • Jos toisen reaktio on aiheellinen, voi pahoitella tai pyytää anteeksi sitä, että vahingossa loukkasi toista.
  •  Älä pyydä anteeksi, jos et sitä oikeasti tarkoita. Muka-anteeksipyyntö on hyödytön.

Samaa mieltä? Eri mieltä? Jotain muuta mieltä? Tuu keskustelemaan teemasta kanssamme Slackiin!

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *