Pieni hetki, prosessoin!

Kerran eräs devaaja kertoi minulle, että hänen pahin painajaisensa on olla asiantuntijana asiakaspalaverissa, jossa asiakas esittää peräkanaa kolme erilaista, hyvin moniselitteistä kysymystä ja odottaa niihin kaikkiin vastausta kerralla. Toinen devaaja puolestaan kuvaili, että eniten ahdistusta aiheuttaa olla palaverissa äärimmäisen nopeatempoisten ihmisten kanssa, jotka odottavat vastausta välittömästi sen esitettyään.

Kummallekin ehdotin samaa ratkaisua: Mitä, jos nostaisit sormen pystyyn ja sanoisit rauhallisella äänellä ”Pieni hetki, prosessoin” ja sen jälkeen antaisit itsellesi hetken aikaa miettiä, mitä haluat vastata? Kummankin ilme oli järkyttynyt ja reaktio oli sama.

Voiko noin muka tehdä?

Voi tehdä. Ei ole mitään sääntöä, että keskustelun pitäisi olla nopeatempoista eikä ole mitään velvollisuutta pystyä vastaamaan sekuntissa. Varsinkaan vaikeisiin ja moniselitteisiin kysymyksiin. On toki niitä ihmisiä, joihin minäkin kuulun, joka pohtii asioita ääneen. Eli vastauksen alussa ei ole lainkaan selvää, mitä mieltä vastauksen lopussa olen.

Mutta on myös niitä, jotka miettivät vastauksen ensin valmiiksi ja vastaavat vasta sitten. Jos satut kuulumaan tähän ryhmään, on mahdotonta vaatia sinua vastaamaan salamannopeasti kysymykseen, joka vaatii pohtimista. On kuitenkin olennaista kertoa kuulijoille, että vastaus on tulossa.

Jonotusnumeroilla ja spinnereillä on tarkoitus

Meidän on helpompi odottaa, kun tiedämme, että asia kuitenkin koko ajan etenee kohti sitä pistettä, jota odotamme. Jos rakkine näyttää siltä, että se on jumissa, hermomme menevät saman tien. Jos jonosta ei lainkaan selviä, liikkuuko se mihinkään, lähdemme menemään.

Ihan samalla tavalla kysymyksen jälkeen pelkkä ilmeetön hiljaisuus aiheuttaa kysyjässä merkittävää epämukavuutta. Aikookohan se vastata? Miksei se vastaa? Oliko kysymykseni tyhmä tai asiaton? Onkohan se vihainen tai loukkaantunut? Eikö se kunnioita minua edes sen vertaa, että vastaisi kysymyksiini? Miksei se jo vastaa? Ei se nyt niin vaikea kysymys ollut! Ja tämäkö on muka asiantuntija? Haloo, vastaa jo!

Odottavan aika on tunnetusti pitkä, eikä odottava näe, mikä ajatusten, kalkulaatioiden ja skenarioiden mayhem pääsi sisällä on meneillään. Jos kuitenkin ilmaiset selvästi kysyjälle, että ”Pieni hetki, prosessoin”, kysyjä voi rentoutua. Okei, kysymystäni prosessoidaan. Voin odottaa ihan rauhassa vastausta. Kysyjä saattaa jopa kokea saavansa laadukkaamman vastauksen, kun näkee sinun käyttäneen sen vastaukseen selvästi aikaa.

Opin tämän menneestä parisuhteesta

Seurustelin aikanaan insinöörin kanssa, jonka kanssa riitely oli toivotonta. Minä purin hänelle koko sydämeni sisällön ja kysyin jotain. Sain takaisin ilmeettömän tuijotuksen. Odotin sekuntin, pari, kolme. Turhauduin ja jatkoin puhumista. Olin entistä vihaisempi siitä, ettei hän suostunut vastaamaan minulle ja osallistumaan keskusteluun.

Vasta vuosia myöhemmin minulle selvisi, että kyllä hän olisi vastannut. Hän vasta prosessoi vastausta. Minä en vain osannut olla tarpeeksi kauan hiljaa, että hän olisi saanut vastauksensa valmiiksi. Ongelma oli siinä, ettei hän näyttänyt siltä, että hän olisi vastaamassa. Hän näytti siltä, ettei hän aio vastata ollenkaan. Jos olisin tiennyt, olisin odottanut.

Toinen mainitsemistani devaajista kokeili tätä myös kotona nopeatempoisen ekstroverttivaimon kanssa. Tulos oli kuulemma erinomainen. Joskus se on ihan vain siitä kiinni, että kertoo toiselle aikovansa vastata, kunhan vain saa pienen hetken aikaa miettiä.

TL;DR: Miksi ”Pieni hetki, prosessoin!” on nerokas tapa ostaa itselleen miettimisaikaa?

  • Jos kysyjä odottaa vastausta heti, hän turhautuu, jos toinen on hiljaa.
  • Usein miettimisilmeemme on varsin ilmeetön ja vastapuoli tulkitsee sen herkästi niin, ettei toinen edes aio vastata.
  • Maltamme odottaa, kun tiedämme, että vastaus on tulossa ja sitä vain mietitään.
  • Toimii niin asiakaspalavereissa kuin parisuhteen riitatilanteissakin.

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *