Papupata ja viilipytty – kuka määrää keskustelun tahdin?

Iso osa kommunikaatiotaidoista ei varsinaisesti liity puhumiseen tai perustelemiseen. Vuorovaikutus on ihastuttava sana, koska se suomenkielelle ominaiseen tapaan alleviivaa asiaa. Jääkaappi on kaappi, jossa on jäätä. Vuorovaikutus on vuoron perään vaikuttamista.

Haluaisin verrata vuorovaikutusta keinuun: se heilahtaa toiselle puolelle ja pysähtyy hetkeksi ennen heilahdusta jälleen toiselle laidalle. Tuo pysähdyksen hetki on todella tärkeä ja kestää toisilla kauemmin kuin toisilla. Tajusin tämän asian vasta hiljattain itsekin.

Onko vastauksesi täydellinen?

Itse olen hyvin nopeatempoinen ihminen ja reagoin asioihin rivakasti. Vaikka olen harjaantunut puhumaan paljon ja nopeasti ja hoksottimenikin ovat ihan kohtuullisessa kunnossa, kyse ei ole pelkästään näistä. Olen nimittäin ääneenajattelija.

Kun lähden vastaamaan, vastaus ei välttämättä ole lainkaan valmis. Ei ole ihan täyttä varmuutta, mitä mieltä asiasta olen tai mihin lauseeni loppuu. Kun avaan suuni, lähden hahmottamaan vastausta sitä mukaa, kun puhun. Siksi puheessani on toisaalta ja toisaalta.

Tämä ei todellakaan ole se keskustelu- ja ajattelumetodi, jota kaikki käyttävät. Olen tullut huomanneeksi, että on iso ihmisryhmä, joka miettii vastauksen ensin valmiiksi. Kun he sitten ryhtyvät vastaamaan, ajatus on täydellinen, totuudellinen ja hyvin jäsennelty.

Ei kai ole ihme, että se vähän kestää?

Ensimmäisellä tavalla on mahdollista ryhtyä vastaamaan heti. Siis aivan välittömästi, kun edellinen saa lauseeseensa pisteeltä kuulostavan päätöksen. Useimmiten tämän ihmistyypin eli itseni kaltaiset ihmiset sortuvat vastaamaan jo pilkun kohdalla, kun luulevat sitä pisteeksi.

Jälkimmäinen vastaustapa vaatii aikaa muodostuakseen. Pitkään ajattelin, että hiljaisten osallistumattomuus keskusteluun liittyy rohkeuteen ja suunsa auki saamiseen. Vasta nyt olen tajunnut, että osalla se liittyykin siihen, että heidän vastauksensa ei ole vielä valmis siinä vaiheessa, kun joku ääneenajattelija jo ottaa tilan haltuun.

Jos tilanteessa on useita papupatoja ja vain yksi viilipytty, viilipytyn vastaukset eivät luultavasti koskaan näe päivänvaloa.

Mitä minä viilipytty tälle asialle mahdan?

Nyt on helppo sortua martyrismiin ja todeta, että niinpä niin. Nämä nopeatempoiset ääneenajattelijat jyräävät kaikki keskustelut eikä mitään ole tehtävissä. Miksi kukaan ei korjaa niitä ekstroverttejä ja papupatoja ja pölöttäjiä ja opeta niitä keskustelemaan paremmin?! Enkä kiistä yhtään, etteikö sille olisi tarvetta ja etteikö niin pitäisi tehdä.

Olen itse äärettömän onnellinen, että olen viimein tajunnut tämän eron keskustelun pysähdysajoissa. Sen myötä olen opetellut hidastamaan omaa rytmiäni ja odottamaan pidempään. Se on ylipäätään elämäntaito, että malttaa keskustelussa odottaa toisen näkemystä tai mielipidettä rauhassa. Istua hötkyilemättä, kuunnella ymmärtääkseen ja keskittyä siihen, mikä on käsillä.

Mutta en todellakaan voi mennä takuuseen, että kaikki maailman nopeatempoiset korjaavat itsensä ja sen jälkeen elämä muuttuu ruusuiseksi. Siksi minua kiinnostaa selvittää, mitä nämä ajatuksensa valmiiksi hiljaa ajattelijat voivat tehdä itse elämäänsä helpottaakseen.

Minulla on yksi työkalu hihassani, jonka paljastan vähän myöhemmin, mutta sitä ennen haluaisin kaivella vähän teidän pakkejanne: mitä tälle asialle voisi tehdä?

Nakkaa kommentti, tweetti (@Elisaliisa) tai kaikista paras: tule keskustelemaan asiasta Koodarikuiskaajan släkkiin. Meitä on jo 20!

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *