”Joo ja” nytkäyttää keskustelun helpommin eteenpäin kuin ”niin mutta”

Ai että rakastan ideoiden pöllimistä toisaalta ja hyödyntämistä muualla. Olen siis tekijänoikeudettoman immateriaalin kleptomaani. Tällä kertaa aion varastaa tekniikan improvisaatioteatterista ja homman nimi on Joo ja.

Joo ja -menetelmän ideana on se, että henkilö A ehdottaa jotain tai sanoo jonkin lauseen. Sen jälkeen henkilö B jatkaa: ”Joo ja…”. Oma vastaus täytyy aina aloittaa sanoilla ”Joo ja”, ei siis koskaan ”joo, mutta”, ”niin, mutta” tai ”ei”.

Mitä iloa tästä muka on?

Ihminen on herkkä olento ja ehdottaessaan jotain tai ollessaan jotain mieltä hän asettautuu alttiiksi toisten arvostelulle. Kaipaamme hyväksyntää ja tunnetta siitä, että kuulumme joukkoon, että olemme saman arvoisia kuin muut. Jos jokaiseen lauseeseen saa vastaukseksi ein tai muttan, ihminen saattaa joko lannistua, ajautua puolustuskannalle tai muuttua hyökkääväksi.

Toisaalta Joo ja -menetelmän tarkoitus on lisätä, viedä eteenpäin ja kehittää. Me herkästi keskustelussa torppaamme, vedämme mattoa toisen jalkojen alta tai haluamme olla oikeassa – ihan huomaamattammekin. Joskus olemme vastarannan kiiskejä syystä, joskus syyttä, mutta useimmiten tilanteen voisi hoitaa toisinkin.

Joo ja -menetelmä pistää minut kuuntelemaan sinun lauseesi loppuun asti.

Joo ja -menetelmä lisää myös keskustelun vuorovaikutteisuutta. Ensinnäkin koska minun on myönnettävä koko lausunto, en voi lakata kuuntelemasta puolessa välin. Lisäksi Joo ja -menetelmä kannustaa rakentamaan oman vastauksen toisen vastauksen päälle. Näin keskustelu on yhteistyötä eikä oman hökkelin kasaamista ojan vastakkaisilla puolilla.

Niin mutta kun siihen tulee mutta

Heti tekee mieli huutaa pari muttaa. Mutta entäs jos siihen on ihan pakko vastata mutta? Mutta entä jos on ihan eri mieltä? Mutta entä jos se toinen on yksinkertaisesti väärässä?

On totta, että vain improvisaatiossa pääsee kehittämään tilannetta minkään rajoittamatta ja on mahdollista olla kaikesta samaa mieltä. Todellisuudessa joskus on väistämättä laitettava lauseeseen se mutta.  Harvoin kukaan on kuitenkaan niin väärässä, että lause olisi pakko aloittaa ”niin, mutta”.

Näin esimerkiksi tilanteen voi kiertää hylkäämättä Joo ja -menetelmää:

• Joo, ja se voisi teoriassa toimiakin noin, mutta käytännössä
• Joo, ja näin minäkin sen toisaalta haluaisin toteuttaa, mutta
• Joo, ja visuaalisesti se olisi varsin näyttävä, mutta käytettävyyden kannalta
• Joo, ja jos meillä käytössä [teknologia x], niin voisimme [asia y], mutta
• Joo, ja tämä toiminnallisuus onkin ollut pitkään todella suosittu, mutta nyt
• Joo, ja luin tästä juuri hyvän artikkelin/kirjan/tutkimuksen, joka tukee kantaasi, mutta
• Joo, ja se voidaan hyvinkin laittaa seuraavan sprintin keskustelun aiheeksi, mutta
• Joo, ja siihen voisi vielä lisäksi [lisää tähän jotain]. Siksi onkin niin harmillista, että

Idea käynee selväksi? Ei ole pakko aloittaa ”mutta”, vaan ensin voi etsiä lausunnosta juuri sen näkökulman, jonka avulla voi hetken aikaa olla toisen kanssa samaa mieltä. Silloin alkuperäisen näkökulman edustaja haluaa todennäköisemmin kuunnella myös vastaväitteen, kun hänen lauseensa ei tule tyystin hylätyksi. Ja silloin nolottaakin vähemmän.

Kun haluaa saada oman perustelunsa läpi, se onnistuu paremmin, kun ei tyrmää toisen lauseita heti kättelyssä. Menetelmän nimeä googlatessani huomasin, etten ole suinkaan ainoa, joka tätä suosittelee. Samaa on kehottanut myös Ideapakka jo vuonna 2010.

TL; DR Miksi kannattaa kokeilla Joo ja -menetelmää

• Jos aloittaa kaikki lauseet ”niin, mutta”, vastapuoli saattaa siirtyä puolustuskannalle tai muuttua hyökkääväksi.
• Tällaisessa tilanteessa harvoin saadaan mitään hedelmällistä aikaiseksi.
• Etsimällä toisen lauseesta kohdan, jonka kanssa olla ensin samaa mieltä, keskustelu nytkähtää todennäköisemmin eteenpäin.
• Mutta-sanan voi kyllä laittaa vastaukseen, kunhan sillä ei aloita.

Voisiko toimia? Miksei voisi? Tule keskustelemaan aiheesta Koodarikuiskaajan Slack-kanavalle.