Hampurilainen ei sovi palautteeseen

Tällä kertaa TL;DR tulee tekstin alkuun ja se on tässä: hampurilaismallia ei pitäisi käyttää palautteenantoon. Koskaan. Ikinä. Milloinkaan.

Jos haluat mieluummin kuunnella perustelut, kuin lukea ne, niin kuuntele Ei oo totta -podcastin jaksosta Koodarikuiskaaja kohdasta 11:20 eteenpäin. Jos taas mieluummin haluat lukea, niin täältä tulee.

Palautteen hampurilaismallihan oli siis tämä:

  • Aloita antamalla ensin positiivista palautetta.
  • Anna sitten kriittistä palautetta ja kehitysehdotuksia.
  • Päätä tilanne lopuksi positiiviseen palautteeseen.

Syitä mallin suosioon on helppo arvailla. Uskotaan, että jos aloitetaan ja päätetään positiiviseen palautteeseen, on keskellä pötköttävä pihvi mukavampi niellä. Ajatellaan, että aloittamalla positiivisesti on palautteen vastaanottaja vastaanottavaisemmalla tuulella. Eikä kenellekään jää paha mieli, kun lopuksi kuitenkin muistutetaan, että hyvääkin on.

Tällainen palautemalli saa kuitenkin aikaan jommankumman kahdesta, huonosta skenaariosta. Ensimmäisessä skenaariossa aiheellinen kriittinen palaute kaikuu kuuroille korville, kun sen ympärillä on mukavaa pehmustetta, johon kiinnittää huomionsa. Toisessa taas ympäröivä positiivinen palaute kaikuu kuuroille korville, jos vastaanottaja tietää odottaa sitä keskellä lurkkivaa negatiivista palautetta. Joka tapauksessa kritiikki jää käsittelemättä.

No tää oli aika hyvä mutta

Jos kuulija tietää odottaa kritiikkiä, ensimmäinen palautteen osa sujahtaa tyystin ohi. Se tuntuu lähestulkoon aina pelkältä pehmusteelta vääjäämättömälle, jolloin sitä ei kuunnella ollenkaan. Tai vaikka kuunneltaisiinkin, niin se perässä tuleva (joko ääneen lausuttu tai äänetön) mutta negatoi kaiken, mitä edellä on sanottu.

Tähän väliin voidaan töräyttää vähän kritiikkiä, koska onhan sitä jo pehmustettu mennen ja tullen.

Loppuun laitettu kehu tuntuu useimmiten väkisin keksityltä. Mieli on jo negatiivisesta palautteesta matala, joten kehu tuntuu hiihtokilpailujen viidennen sijan lohdutuspalkinnolta, vaikka se olisi aitokin ja sanoja tarkoittaisi sitä tosissaan. Pahinta pehmustekehussa on se, että se joko lopettaa keskustelun kokonaan tai ajaa sen väärille raiteille.

Miten kritiikkiin pitäisi suhtautua, mitä nyt pitäisi tehdä?

Hampurilaismalli päästää kaikki osapuolet liian vähällä. Kritiikin pitäisi avata mahdollisuus kehittyä, kasvaa, oppia ja muuttua. Se harvoin onnistuu, ellei asiasta käydä avointa keskustelua. On kuitenkin hyvin hankalaa ryhtyä keskustelemaan kritiikistä, kun palautetilanne on jo taputeltu loppuun kehuilla.

Kritiikistä keskustelu avaisi myös palautteen vastaanottajalle mahdollisuuden kertoa oman näkemyksenä ja mielipiteensä. Se saattaisi joskus muuttaa myös palautteen antajaa. Aina kritiikki ei nimittäin ole aiheellista, mutta ilman keskustelua se jää ainoaksi totuudeksi. Pahimmillaan kehu antaa osapuolille luvan paeta tilanteesta ja jättää asian sikseen.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen hampurilaismallin tuomiopäivä

Hampurilaismallin tuomionpäivää on huudeltu esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. En ota kantaa artikkeleiden laatuun muutoin, mutta en halua väittää olevani tämän ajatuksen ensimmäinen esiintuoja. Myös Ei oo totta -podcastissa hampurilaismallin hautaamisesta alkoi puhua ensin Katleena, en minä. Yhdyn vain tähän tuomioon koko sydämestäni.

Mutta mitä mieltä sinä olet? Otatko palautteesi mieluiten hampurilaisena vai jotenkin muuten tarjoiltuna? Nakkaa kommentti tai tule juttelemaan aiheesta Koodarikuiskaajan Slackiin.

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *