Podcast: Yllättävän moni taistelee työuupumuksen kanssa

Suomessa uupumus itsessään ei ole sairausloman peruste. Ei, vaikka lievästä työuupumuksesta kärsii melkein joka neljäs ja vakavasta työuupumuksestakin reilu kaksi prosenttia ihmisistä. Muissa maissa työuupumus kuuluu diagnostisesti stressiperäisiin sairauksiin, jotka ovat Euroopassa tällä hetkellä yleisin sairausloman syy.

Siis ei kausiflunssa, ei selkävaivat, eikä tapaturmat, vaan stressiperäiset sairaudet.

Uupumus on erikoinen tila, jonka saapumista on vaikea havaita ja jonka hoitaminen on hidasta. Sen kerran koettuaan kuitenkin tietää aina, miltä uupumus tuntuu. Yksi uupumuksen selättäjä on jyväskyläläinen ohjelmoija Natanael Sinisalo, joka kertoo jaksossa, mitä hänelle tapahtui.

Ja sitten menoksi.

Kasvokuvassa Natanael Sinisalo

Jakson vieras

Natanael Sinisalo

Natanael eli Natte on full stack PHP senior eli ohjelmoija, jota kiinnostaa kaikki ja vähän päälle. Hän tuottaa WordPress-aiheista sisältöä WPastronaut-sivustolle. Natte asustaa Jyväskylässä ja vapaa-ajallaan hän harrastaa musiikkia, valokuvausta ja ruoanlaittoa. Lisäksi ison osan ajasta lohkaisee kuusi kuukautta vanha poika.

Internetissä: natanaelsinisalo.fi, WPastronaut
Twitterissä: @natanaelsinisa
LinkedInissä: Natanael Sinisalo

Vai mitä mieltä oot?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.