Noin prosentilla ihmisistä on afantasia. He eivät siis näe mielessään kuvia, eivät kärsi korvamadoista, eivätkä pysty palauttamaan mieleensä läheistensä ääniä. Aistimuistittomuus on ilmiö, jota vasta hiljattain on alettu tutkia lisää, vaikka se löydettiin jo vuonna 1880.
Mitä hyviä puolia aistimuistittomuus tuo tullessaan, mitä hyötyä siitä voi olla? Entä mitä haittaa ja hankaluuksia seuraa mielestä ilman kuvia? Asiasta keskustelemaan saapuu Taisteen projektipäällikkö Aleksis Tulonen, joka oppi 35-vuotiaana, että hänelläkin on afantasia.
Än, yy, tee, hep!
Minulla on afantasia, mutta erittäin voimakas äänimaailma pään sisällä. Tunnistan myös musiikkikappaleet ensimmäisestä tahdista. Mutta en muista lukemaani, vaan kuulemani helposti. Pystyn muistamaan ihmisten äänet, mutten ulkonäköä. Kun suljen silmät, on vain mustaa. Löydän paikat lihasmuistin avulla, päässäni ei ole karttaa näkyvillä. Mutta en väittäisi olevani kokonaan aistimuistiton, kun muistan kuolleen sukulaisen puheäänen ja intonaationkin. Jännän äärellä tosiaan, olin itse 50 kun tästä kuulin ensimmäisen kerran. Siihen asti olin vain ihmeissäni kun aina käskettiin sulkea silmät ja kuvitella kaikenlaista.