Tarina, jota tapahtuneesta itselleni sepitän

Vaikeiden asioiden ja negatiivisten tunteiden ottaminen puheeksi on epämukavaa. Tekee mieli kiemurrella, vitkutella ja väistellä. Sitä paitsi miten se edes tehdään niin, ettei vastapuoli ole heti puolustuskannalla, nyrkit pystyssä ja haarniska päällä?

Tähän on kuitenkin olemassa nerokkaan yksinkertainen työkalu, joka tarttui kyytiini Nordic Business Forumista, Brené Brownilta. Se ei tee keskustelun aloittamisesta yhtään sen mukavampaa, mutta se tekee siitä tuhat kertaa helpompaa.

Tai tekisi, jos kielemme olisi englanti. Työkalu on nimittäin lauseen aloitus, joka on englanniksi muotoa: ”The story I’m making up right now” tai ”The story I’m telling myself”. Se kääntyy suomeksi hieman huonosti.

Olennainen osa työkalussa on “the story”

Lauseessa erittäin tärkeä on nimittäin ”the story”. Se kiinnittää huomiomme siihen, että aivomme yrittävät sepittää tarinaa, jolla selitetään tapahtunutta. Tämä tarinamekanismi on tärkeä tietää ja ymmärtää.

Kun kohtaamme epämukavan tilanteen, kun hämmennymme tai suutumme toisen ihmisen käytöksestä, aivomme lähtevät vimmatusti kaivamaan tapahtuneelle selitystä. Meille on aivan välttämätöntä löytää tapahtuneesta tarina, joka on ehdoton: siinä on hyvis ja pahis ja se selittää tapahtuman ehdottoman varmasti.

Kun keksimme tällaisen tarinan, aivomme palkitsee meidät rauhallisuuden ja levollisuuden tunteella. Tarinan ei tarvitse edes olla totta (tai meidän ei tarvitse varmaksi tietää, että se on totta), jotta rauhoitumme. Tarinan täytyy vain ”käydä järkeen”.

Ehdoton tarina on harvoin totta

Harmillista on se, että tuo tarina harvoin on totta. Ensinnäkin harva tarina on niin ehdoton, kuin aivomme haluaisivat sen olevan. Todellisuudessa harvemmin on yksiselitteiset hyvikset ja pahikset. Brown mainitsi puheessaan, että mitä varmempi mielemme on tarinasta ja mitä ehdottomampi tuo tarina on, sitä todennäköisemmin se on virheellinen ja kaipaa selvitystä.

Toisekseen arkemme on väärintulkintoja ja todella vääriä oletuksia sekä selityksiä täynnä. Näin ollen tarina, joka saa aivomme rauhoittumaan ja palkitsee meidät levollisuuden tunteella, on usein ihmissuhteen kannalta haitallinen. Jos tyydymme tähän tarinaan, emme ota epämukavaa tilannetta puheeksi, emmekä lähde selvittämään, mitä todella tapahtui.

Tarina, jota tilanteesta sepitän

Harmillista kyllä, kun Brownin työkalua yrittää kääntää suomeksi, siitä katoaa itse tarina. Kielikorvani sanoo, että lause pitäisi kääntää jotenkin näin:

• Tulkitsen tämän niin, että
• Minusta vaikuttaa siltä, että
• Minulle tämä näyttäytyy siten, että

Eikä mikään näistä ole oikein sujuva. Siksi ehdotan seuraavaa. Käytä itsesi kanssa työskentelyyn suoraa suomennosta, koska siinä käännös toimii. Siis kysy: Mitä tarinaa sepitän itselleni äskeisestä tapahtumasta?

Millaista tarinaa kerron itselleni siitä, mitä tapahtui?

Sen jälkeen marssi asianosaisen luo ja avaa keskustelu:

• Hei, haluaisin puhua [tilanteesta X],
• jossa [tapahtuma Y].
• Minulle jäi tästä sellainen olo/tunne/vaikutelma/mielikuva/pelko/huoli/epäilys, että [tulkinta Z].

Eli esimerkiksi näin

”Hei, haluaisin puhua eilisaamuisesta palaverista, jossa minusta näytti siltä, että pyörittelit silmiäsi, kun esittelin ideaani projektin toteutuksesta. Minulle jäi siitä sellainen olo, että et arvosta asiantuntemustani, etkä pidä minua yhtä hyvänä kollegana kuin muita.”

Sitten kollega vastaa todennäköisesti jotain tyyliin: ”Ai kamala, en minä ollenkaan pyöritellyt silmiäni sinulle vaan sille toiselle tyypille, joka kehtasi nakutella sähköpostia palaverissa, vaikka just on sovittu, että palavereihin ei tuoda koneita.” Se on nimittäin niin, että valtaosa ihmisten reaktioista ja negatiivisista tilanteista ei itse asiassa liity meihin itsemme mitenkään. Olemme vähän turhankin hanakoita laittamaan itsemme jokaisen tarinan päärooliin.

Välillä käy sitten niin, että tulkintamme on osunut lähelle oikeaa. Silloin tällä avauksella päästään vaikean keskustelun äärelle. Se ei ole välttämättä erityisen mukava, mutta täysin tarpeellinen. Muuten ne silmien pyöräytykset jäävät hiertämään välejä ja kasvattamaan kitkaa tiimityöhön.

Millaista tarinaa tämä työkalu sinussa herättää? Tule ruotimaan sitä Koodarikuiskaajan Slackiin!

TL;DR: Aivomme kertovat haitallisia tarinoita

• Aivoillamme on taipumus sepittää kaikista tilanteista tarina, jonka pääroolissa me olemme ja jossa joku muu on pahis.
• Kun tarina on riittävän ehdoton, aivomme palkitsevat meidät rauhallisuuden tunteella.
• Tämän pitäisi olla merkki, että on syytä selvittää tarinan todellinen luonne.
• Kysy itseltäsi: ”Millaista tarinaa kerron tapahtuneesta itselleni?”
• Sen jälkeen avaa keskustelu asianosaisen kanssa kertomalla mitä tapahtui ja miten sinä sen tulkitsit.