Nuoret ammattilaiset olivat jälleen viime vuoden lopulla otsikoissa. aTalent Recruiting oli tehnyt kyselytutkimukset nuorten ammattilaisten johtamisesta ja valmiuksista työelämässä, ja Ylen toimittaja Heikki Valkama päätyi ottamaan valmiuksia koskevaan kyselyyn kantaa osittain kenties Ilta-Sanomien innoittamana. Ilta-Sanomat keskittyi listaamaan kyselytutkimusten pohjalta, mikseivät johtajat halua palkata nuoria, ja Valkama taas siihen, että johtajat vaikuttavat hänestä olevan täysin irrallaan arkitodellisuudesta.
Molemmat artikkelit ovat mielenkiintoinen katsaus siihen, mikä kyselytutkimuksissa tarttuu kenellekin silmään. Itse kiinnitin tutkimustuloksissa huomiota erityisesti aiheeseen, johon olen töissä törmännyt vuodesta toiseen: työelämätaitoihin.
Kyselyiden tulokset eivät sinänsä tarjoa uutta ja mullistavaa näkökulmaa. Tutkimuksissa mainitaan tärkeitä taitoja niin johtajille kuin työntekijöillekin: kommunikaatio, luottamus, oppimishalu, innokkuus ja niin edelleen. Myös puutteet ovat tutun kuuloisia – käytännön kokemus, odotukset, itsensä johtaminen ja epävarmuus. Itse niputan nyt kaikki nämä termit saman sanan alle, ja puhun työelämätaidoista.
Mitkä hiton työelämätaidot?
Työelämätaidot on sana, jolle löytyy määritelmä joka risteyksestä. Minulle ne tarkoittavat taitoja, joista on hyötyä työssä kuin työssä ja jotka auttavat itse työn tekemistä – sellaisia kuin yhteistyötaidot, ajankäytön- ja tehtävien hallinta, tiedonhaku ja työn ja vapaa-ajan sekä levon tasapaino. Listaa voisi jatkaa pitkästikin, mutta saatte varmasti ajatuksen päästä kiinni.
Tutkimustulosten mukaan ainakin nuorilla ammattilaisilla on siis puutteita työelämätaidoissa. Työelämätaidoissa on kuitenkin mielenkiintoista se, että ne pitäisi vain automaattisesti osata, kun tarttuu ovenripaan ensimmäisessä työpaikassaan. Tämä näkyy siinä tutussa cv-rimpsussakin: vai kuinka monta työpaikkailmoitusta, jossa haetaan epäsosiaalista, yhteistyötaidotonta yksinpuurtajaa, joka vihaa uusia haasteita eikä halua oppia uutta, olette nähneet?
Vaikka on siis yleisesti tiedossa, että työelämätaitojen pitäisi olla hanskassa, niitä ei tunnu opettavan kukaan. On todella nurinkurista, että työelämätaitojen tärkeys on kyllä kaikkien huulilla, mutta vastuuta niiden oppimisesta ei haluta ottaa.
On helppo olettaa kaikkien osaavan, kun itse osaa
Tutkimuksen vastaukset ovat toki johtajien näkökulmasta, ja näin ollen vastaajiensa näköisiä. Esimerkiksi Future CEO:n vastaajien keski-ikä roikkuu vuodesta toiseen 50 ikävuoden nurkilla, mikä tarkoittaa että työelämää ja kokemusta on ehtinyt kertyä. Silti, tai ehkä juuri siksi kosketuspinta nuoren, työuraansa aloittavan ja intoa puhkuvan osaajan mielenmaisemaan tuntuu kapealta.
Varmasti oman ikäpolveni – siis milleniaalien – johtamisen tavat ja konventiotkin ovat erilaisia. Mutta silti törmään työssäni lähes viikoittain tilanteisiin, joissa huomaan, että työelämätaidot ovat joko unohtuneet, päässeet rapautumaan tai niitä ei ole kenties koskaan opittukaan – itseni mukaan lukien.
Ikävä kyllä johtajat eivät ole todellisuudesta irtaantumisensa kanssa yksin. Yleinen diskurssi esimerkiksi oman ajankäytön hallinnan kanssa tuntuu olevan, että kyllähän se nyt vaan pitäisi osata. Miksi ja miten? Jos työelämätaidot ovat tosiaan taitoja eivätkä taivaasta annettua mannaa, täytyy niitä oppia ja opetella aivan kuten kaikkia muitakin taitoja. Oppiminen taas vaatii aikaa, harjoittelua ja mielellään myös osaavan opettajan. Ja mikä olisi parempi paikka opetella työelämätaitoja kuin töissä?
Kysy ja opeta – älä jupise ja oleta
Aloin meillä Remodilla viime syksynä käyttää työelämätaitojen suhteen uudenlaista lähestymistapaa. Kun huomaan, ettei jokin asia “joka kaikkien pitäisi osata” suju, kysyn ensin, missä tökkii – siis sen sijaan että jupisisin asiasta itsekseni tai kuittaisin asian käskyllä hoitaa homma kuntoon. Tällaisia asioita voivat olla vaikkapa tuntien kirjaaminen, oman ajankäytön hallinta tai tiimille viestiminen.
Toisinaan syy on muualla, esimerkiksi kotona tai harrastuksissa – viime illan peli pyörii mielessä tai SpaceX:n laukaisu kiinnostaa enemmän kuin se senhetkinen työtehtävä. Mutta usein kyse on myös siitä, että asia tuntuu oikeasti vaikealta eikä siihen löydy omasta takaa työkaluja. Kun tilanne on tämä, yritän aina muistaa pysähtyä ja auttaa tai edes rohkaista muutamalla sanalla eteenpäin, ja olen myös alkanut pyytää tätä muilta. Vielä en voi sanoa tuloksista mitään lopullista, mutta suunta ainakin tuntuu hyvältä.
Kun työelämätaidot kerran ovat taitoja, on mielestäni paitsi koppavaa myös vahingollista olettaa, että kaikilla olisi sama lähtötaso tai edes ollenkaan samat taidot. Varsinkin se, miten puhumme näistä taidoista muokkaa sitä, miten ajattelemme itsestämme ja ympärillämme olevista ihmisistä. Ja jos oletus on, että kaikilla olisi 50-vuotiaan toimitusjohtajan työn- ja ajanhallinnan sekä verkostoitumisen taidot niin ei ihmekään, että ne koulun penkiltä valmistuneet tuntuvat kyvyttömiltä.
