Ystäväni Rolle tweettasi maanantaina introverteistä somessa lainaten Linus Jonkmanin kirjaa Introvertit:
#Introvertti somessa. Allekirjoitan 100%. #somefi pic.twitter.com/bjGphWjVMM
— Roni Laukkarinen (@rolle) February 11, 2019
Ja siitäkös äläkkä nousi. Taas päästiin vääntämään, että mikä on introvertti ja mikä ekstrovertti ja onko toinen huonompi kuin toinen ja sitä ja tätä. Itse kinastelu oli uuvuttavaa luettavaa (ja epäilemättä myös uuvuttavaa kinasteltavaa). Mutta se tarjosi ekstrovertille erittäin mielenkiintoisen mahdollisuuden tutkia oman identiteetin vaikutusta tilanteen objektiiviseen tarkasteluun.
Ensin pieni henkilökohtainen taustoitus
[Hyppää seuraavaan otsikkoon, jos haluat päästä suoraan asiaan.]
Itse luen itseni ekstrovertiksi, koska en viihdy kovin kauaa yksin, en vaadi sen suurempaa määrää palautumista ihmisrunsaiden päivien jälkeen kuin hiljaisempienkaan ja koska esimerkiksi suurkaupunkien häly on minulle nautinnollista. Minua on myös aina kutsuttu ekstrovertiksi ja ulospäinsuuntautuneeksi.
Minulle on kuitenkin vasta näinä vuosina alkanut valjeta, että osa ekstrovertismistäni on opeteltu suojamekanismi ja rooli. Kun lapsesta saakka kerrotaan, kuinka ”reipas ja ulospäinsuuntautunut” ihminen on, hän alkaa myös käyttäytyä reippaasti ja ulospäinsuuntautuneesti. (Tekstikirjaesimerkki yhdenlaisen fixed mindsetin syntymisestä, katso aiheesta ylipäätään loistava YouTube-video täältä.) Siitä tulee osa identiteettiä, käsitys minuudesta.
Susan Cainin kirjan Quiet mukaan osa intro/ekstrovertismistä on sisäsyntyistä ja näkyy lapsesta jo vauvaiällä. Se on myös osittain periytyvää. Mutta osa on myös opeteltua, roolien mukaista ja peräisin kasvatuksesta, kokemuksista ja siitä tarinasta, jota meille on itsestämme kerrottu ja jota kerromme itsestämme edelleen. Joka tapauksessa se on osa identiteettiä ja on muistettava, että haluamme nähdä itsemme hyvinä ja arvokkaina sellaisena kuin olemme.
Miksi ekstrovertti närkästyy?
Rollen postaamasta kirjasta kaksi kohtaa osuu todella lujaa ekstrovertin identiteettiin. Tekstistä on luettavissa, että kirjoittajan mielestä ekstrovertit ovat pinnallisia ihmisiä, jotka lataavat nettiin kuvia joutavanpäiväisistä asioista eivätkä ekstrovertit välitä kieliopista, vaan vastaavat bilekutsuun liiallisella määrällä huutomerkkejä. Kun luin pätkän kirjasta sisälläni leimahti siis kolmesta syystä.
1. Rakastan kieltä ja kielioppia yli kaiken. Saatan silti laittaa 15 huutomerkkiä.
On todettu, että introverttien ja ekstroverttien tapa ilmaista tunneskaaloja on erilaista. Introlle suurikin tunne välittyy pienieleisestä ilmaisusta (yksi huutomerkki riittää), kun taas ekstrovertille suuri tunne tuntuu ylitsepursuavalta ja se vaatii ilmaistuksi tullakseen suurieleisyyttä (viisitoista huutomerkkiä tuntuu välillä liian vähältä). Ei ole kyse kieliopista vaan siitä, millä intensiteetillä ihmistyypit ilmaisevat tunteitaan.
2. Jaan asioita, jotka kirjoittaja ”tuomitsee” pinnallisiksi, eivätkä ne ole minulle pinnallisia.
Se, mitä kirjoittaja kuvailee pinnalliseksi huomion hakemiseksi, liittyy itse asiassa siihen, miten introt ja ekstrot suhtautuvat small talkiin ja tutustumiseen. Edelleen Susan Cainin viisaudesta ammentaen: ekstroverttien täytyy saada jutella säästä ja muusta ”joutavanpäiväisestä” ennen kuin he voivat jutella syvällisistä asioista ja mennä henkilökohtaiselle tasolle. Sen sijaan introt toimivat päinvastoin. He juttelevat ensin syvällisistä ja henkilökohtaisista asioista, ennen kuin he haluavat jutella myös arkipäiväisistä asioista. Totta kai tämä näkyy myös siinä, mitä nämä ihmistyypit jakavat sosiaaliseen mediaan.
Lisäksi on pakko korjata kirjan kirjoittajaa: nähdyksi tuleminen ja huomio ovat inhimillisiä perustarpeita ihan yhtä lailla introlle kuin ekstrollekin. Huomatuksi tulemista haetaan vain erilaisella sisällöllä, mutta itse tarve on kaikille ihmisille yhteinen.
3. Kirjoittajan asenne tuntui todella alentavalta ja ylimieliseltä.
Kirjoittajan asenne tuli vasten kasvoja sanavalinnoista ”vain ekstrovertit kirjoittavat”, ”vain supersosiaalisen mielestä sosiaaliseen mediaan kannattaa” ja ”vain ekstrovertit lataavat … vain tullakseen nähdyksi”. Nyt täytyisikin olla tarkkana. Näiden lauseiden tulkinta asenteelliseksi ja ylimieliseksi on täysin lukijan eli minun päässäni. Ja miksi näistä sanoista syntyy tällainen tulkinta? Siksi että me ekstrovertit olemme iät kaiket saaneet kuulla, kuinka rämäpäisiä riskinottajia, pinnallisia bilettäjiä ja yksioikoisia sosiaalisia eläimiä olemme.
Meidän silmiin näyttää siltä, että syvällinen ja analyyttinen ajattelu, huolellinen työskentely, yksityiskohdista välittäminen, hiljainen tutkiskelu ja moniulotteinen sisäinen maailma ovat introverttien yksinoikeus. Kun kuitenkin ekstroverteillä on myös nämä ihan samat piirteet, niiden painotus on vain erilainen, se tuntuu siltä kuin meidät typistettäisiin litteiksi karikatyyreiksi ja päähämme pistettäisiin jonkinlainen iloisen narrin hattu.
Siksi minä ekstroverttinä närkästyin kirjasta ja jouduin hengittelemään hyvän tovin, etten vastannut tweettiin mitään terävää ja loukkaantunutta. Onneksi Rolle on ystäväni, joten se motivoi hengittämään ja hakemaan ymmärrystä myös toiselta puolelta.
No miksi introvertti ei ymmärrä, että ekstrovertti närkästyy?
Toinen puoli keskustelusta olivat sitten introvertit, jotka eivät ymmärtäneet, että mistä ihmeestä me ekstrovertit nyt vedettiin oikein herneet nenään. Kuten Rollekin asianmukaisesti totesi, hänen avauksensa tarkoitus oli nostaa esiin sitä, miten introvertti kokee somen, eikä suinkaan osoitella ekstroverttejä sormella. Käytettyjen huutomerkkien tai jaettujen kuvien määrä – joka on sitä paitsi totta – ei ollut lainkaan se pointti, joten miksi niihin tarvitsee takertua?
Tämä näkökulma johtuu osaltaan siitä, että introvertti on myös kiinni omassa identiteetissään. Introt ovat pienestä pitäen kuulleet, kuinka pitäisi olla sosiaalisempi tai puheliaampi tai rohkeampi tai ulospäinsuuntautuneempi tai viihtyä enemmän ihmisten seurassa tai ei saisi olla sitä tai tätä.
Heille maailma näyttää suosivan ekstroverttejä ja Cainin mukaan näin on viime vuosikymmenet ollutkin – nyt se on onneksi jo taittumassa. Kun ekstroilla on siis muutenkin helpompaa, on varsin pikkumaista takertua aiheen kannalta epäolennaisuuksiin. Kun kerrankin puhuttiin siitä, miten introvertit kokevat maailman ja kuinka some mahdollistaa introille vapaamman itseilmaisun heille sopivalla tavalla.
Näemme vain itsellemme olennaisen
Me ekstrot emme voi ikinä ymmärtää, koska emme ole sitä itse kokeneet, miltä ekstroverttien piirteiden liiallinen arvostaminen ja edellytys työmarkkinoilla on introverteistä tuntunut. Siksi me emme poimineet tekstistä sitä, miten suuri helpotus, ilo, itseilmaisun lähde ja vapauttava kokemus some voi introvertille olla. Sen sijaan me poimimme sieltä ne samat kipeät ekstroverttiyden stereotyyppiset viittaukset, joihin olemme aina itse törmänneet.
Eikä intro poimi tekstistä ekstroverttien ylimieliseksi kokemaa sävyä, koska kirjoittajan jakamat kokemukset introille itselleen tärkeistä asioista ovat samaistuttavia. Huomio kiinnittyy omiin kokemuksiin ja niiden tarkasteluun. Näin identiteetti ohjaa meitä näkemään tekstistä meille olennaisen ja tunnistettavan.
Ja se koira todellakin älähtää, johon kalikka kalahtaa.
TL;DR: Mitä Rollen jakaman introvertit somessa -tekstin debatti osoittaa identiteetistä?
- Teksti osui muutamaan ekstroverteistä esitettyyn stereotypiaan, joka tuntuu ekstrovertistä ahdistavalta, rajoittavalta ja vääristelevältä.
- Ekstrovertin identiteetti kokee kolauksen ja takertuu loukkaantumisen tunteeseen.
- Introvertti ei hahmota, miksi ekstrovertti pillastuu olemattoman pienistä asioista ja missaa koko postauksen pointin.
- Ekstrovertti ei poimi tekstistä introvertille tärkeää pointtia, koska ei samaistu siihen.
- Introvertti ei poimi tekstistä ekstrovertille kipeää sävyä, koska ei samaistu siihen.
- Katsomme keskustelua oman identiteettimme vankeina ja toisen näkökulman ottaminen on vaikeaa.
- Kannattaa hengittää ja ystävystyä sekä introjen että ekstrojen kanssa.